Mestis-seura sopimukseen Lukosta tutun hyökkääjän kanssa – ”Potentiaalinen 20 maalin mies”
Kuva: Niklas Näppi kantoi yllään muun muassa Lukon värejä nuorissa. ARKISTOKUVA: Juha Tamminen.
Kajaanin Hokki on tehnyt jatkosopimuksen laitahyökkääjä Niklas Näpin kanssa.
Nuori Lukko-hyökkääjä kiekkoili jo viime kaudella seurassa lainasopimuksen alla. Nyt hän siirtyy kuitenkin puhtaasti Mestis-seuran sopimuspelaajaksi.
Eurajoen Lätkän kasvatti iski päättyneellä kaudella runkosarjassa tehot 14+17 ja sijoittui tulokkaiden pistepörssissä neljänneksi. Myös Hokin sisäisessä pistepörssissä Näpin tehopisteet riittivät neljänteen sijaan. Pudotuspeleissä 176-senttinen ja 80-kiloinen laitahyökkääjä summasi tehot 2+1.
– Näpin sopimus tuo joukkueeseen tarvittavaa jatkuvuutta. Ensimmäinen täysi kausi miesten tasolla päättyi 14 maaliin, joten jatkossa hän on potentiaalinen 20 maalin mies, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Olen erittäin tyytyväinen, että hän valitsi pelipaikakseen Hokin. Hän oli myös ainoa laitahyökkääjä, jonka kanssa edes neuvottelimme tähän ratkaisijan ruutuun.
Kaudella 2013-2014 Lukon A-junioreita kipparoinut Näppi oli jopa lähellä rikkoa Teemu Selänteen nimissä olleen Nuorten SM-liigan maaliennätyksen, mutta siirtyminen helmikuun alussa lainalle Mikkelin Jukureihin vesitti Näpin ennätysmahdollisuudet. Ennen siirtoa Näppi oli iskenyt 42 otteluun huimat tehot 38+22 ja oli vain viiden maalin päässä Selänteen maaliennätyksestä. Mikäli Näppi olisi jäänyt loppukaudeksi Raumalle, olisi kaudella 1987-88 syntynyt maaliennätys voinut rikkoutua.
(Lähde: Hokin tiedote)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!