Mestiksen mestari hankki vahvistuksia hyökkäykseen ja puolustukseen
Mestiksen tänä kevään voittanut Mikkelin Jukurit on tehnyt sopimukset puolustaja Vilho Virmavirran ja hyökkääjien Niko Laakkosen ja Teemu Henritiuksen kanssa.
Vilho Virmavirta on isokokoinen oikealta laukova puolustaja, joka siirtyy Jukureihin Tapparan organisaatiosta. Mestis-kokemusta hänellä on kahdelta kaudelta 55 ottelun verran LeKin riveistä.
Teemu Henritius siirtyy Jukureihin Vaasan Sportista. Viime kaudella hän teki 51 liigaottelussa tehopisteet 2+7. Henritius on keskushyökkääjä, joka on pelannut koko uransa, viime kautta lukuun ottamatta, Jokereiden organisaatiossa.
– Uudet pelaajat ovat urheilullisia ja luonteeltaan tavoitteellisia. Virmavirran raamit ja kätisyys yhdistettynä kiekolliseen peliin sopivat meidän palettiin. Henritius pelaa joukkueelle, on pelaajana monipuolinen ja omaa kapasiteettiä tehdä numerotulosta, kertoo urheilujohtaja Tommi Kerttula Jukureiden kotisivuilla.
Kaksi aiempaa kautta Jukureissa pelannut Niko Laakkonen jatkaa joukkueessa. Laakkonen on tehnyt Jukureille kahden kauden aikana 39 maalia ja hankkinut 46 syöttöpistettä.
– ”Laku” on joukkueen hiljainen johtaja, joka näyttää esimerkkiä kentällä. Työmoraali on korkea, samoin fyysinen puoli. Vimma pelata tarttuu taatusti kanssapelaajiin, kommentoi Kerttula.
Jukurit on tehnyt myös yhden juniorisopimuksen, kun seuran A-nuorissa pelaava Tatu Vihavainen kirjoitti nimensä 1+1 malliseen sopimukseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa