OSTRAVA. Leijonilla urakka kevään MM-kisoissa jatkuu sunnuntaina ottelulla Tanskaa vastaan. Paikan päällä olevista sivustomme toimittajista Ilari Savonen niputtaa lähtökohdat yhteen ennakossaan. *** Leijonien osalta MM-kisat Ostravassa alkoivat lopulta heikoksi menneellä esityksellä, kun USA oli parempi lukemin 5-1. Mopo karkasi käsistä pelin puolessa välissä, milloin pelin kuva muuttui selkeästi tennismäiseksi palloiluksi ja oli kaukana hyvin kontrolloidusta yleisilmeestä. Tähän myös Leijonien vahva alku, missä se pystyi luomaan paljon avopaikkoja ja oli vahvalla otteella pelin päällä, katosi kuin tuhka tuuleen. ”Oma juttu” muuttui yhtäkkiä USA:n jutuksi, mikä myös alkoi nopeasti näkyä tulostaululla. Samalla Leijonien tolppien välissä nopeasti Ostravaan kiikutettu Pekka Rinne ei ollut läheskään parhaimmillaan. Kohtalokkaat virheet kostautuivat tylysti, mitä Leijonien puolustukselta tuli, mutta myös Rinteen taakse lipsahti pari helppoa. Samalla kun toisessa päässä tehokkuus Leijonilla oli surkeaa, tiesi se lopulta melkoisen rumia lukemia. Myös Leijonien sunnuntain vastuksella Tanskalla turnaus lähti liikkeelle tappiolla, kun sen avausottelussa Slovakia oli rankkareiden jälkeen parempi lukemin 4-3. Tanska johti kyseistä ottelua kahden erän jälkeen 1-0, minkä jälkeen kolmannessa erässä mentiin melkoista kissa ja hiiri -leikkiä. Ilman suurimpia tähtiään kisoissa operoiva Tanska ei kuitenkaan onnistunut enää jatkoajalla tai rankkareissa kääntämään peliä itselleen, mutta mukaan tarttui joka tapauksessa yksi piste. Tanskan materiaali kisoissa on huomattavasti heikompi, mitä se on esimerkiksi viime vuosien aikana ollut. Kisoihin periaatteessa vapaina olleet Mikkel Böedker, Jannik Hansen ja Frans Nielsen eivät esimerkiksi ole mukana. Samoin poissa ovat Phillip Larsen, Peter Regin ja vielä NHL:n pudotuspelejä pelaavat Lars Eller ja Fredrik Andersen. Tutuimpia nimiä suomalaisille Tanskan joukkueesta ovat Tapparassa ja Jokereissa muutama vuosi sitten pelannut Nichlas Hardt ja loppukaudesta SaiPaa edustanut Patrick Björkstrand. Tanskan turnauksen ensimmäisessä ottelussa esille nousi erityisesti heidän tehokkuus maalipaikoista. 19 lauotusta kudista 3 upposi sisään ja se onkin Ruotsin jälkeen tällä hetkellä turnauksen toiseksi tehokkain joukkue laukaisuprosentissa. Se kertoo omaa vaarallisuuttaan, mutta silti Leijonat lähtee peliin selvänä ennakkosuosikkina. Sillä on kuitenkin paljon parannettavaa ensimmäiseen otteluun nähden niin joukkue- kuin yksilötasolla. Tai no, mikäli se pystyy pitämään USA-pelin alkuvaiheiden otteensa yllä ja pystyy harjoituksissa välipäivänä terävöitettyä maalinedustapelaamista viemään eteenpäin, on se vahvoilla. Leijonien valmennusjohdon painotuksia ovat olleet juurikin maalinedustapelaaminen, jota hiottiin käytännössä koko lauantain harjoitusten ajan, sekä kiekollinen huolellisuus. Kokoonpanon saralla Leijonat tekee yhden muutoksen, kun perjantain pelistä kokonaan sivussa olleen Leo Komarovin kisapassi leimattiin ja hän ottaa Teemu Hartikaisen paikan kolmosketjun toiselta laidalta. Muuten ketjut pysyvät samoina mitä ne olivat USA:ta vastaan. Lue lisää: Kiekollisen pelin huolellisuus Leijonilla ykkösterävöityskohta: ”Pelattiin liian kovalla riskillä” Leijonille yksi muutos hyökkäysketjuihin Leo Komarovin tilanteessa mystisyys pysyy yllä: ”Minulla ei ole oikeutta kertoa mistä tuossa on kyse” Yleisteemana on joka tapauksessa kasvojen pesu tuloksellisesti huonon avauspelin jälkeen. Niin koko joukkueella kuin tolppien välissä jatkavalla Rinteellä, jolle valmennusjohto haluaa antaa uuden mahdollisuuden koota itsensä ja samalla saada itseluottamusta hyvälle tasolle jatkoakin ajatellen.

Seuraa heitä

Joonas Donskoi, Leijonat: Oli yksilötasolla lopulta yksi huonoimmista pelaajista USA-pelissä, varsinkin kiekollisen huolellisuuden saralla. Syöttöpelin laatu oli surkealla tasolla ja peli meni puskemiseksi. Pelasi yhden kauden huonoimmista peleistään MM-turnausavauksessa. Miten pystyy tämän jättämään sen taaksensa ja pääsemään aidosti kiinni omaan juttuunsa? Pystyykö juonikkuudellaan olemaan aidosti johtava pelaaja sunnuntain Tanska-pelissä? Nichlas Hardt, Tanska: Vahvat pudotuspelit SHL:ssä Linköpingin paidassa pelannut Hardt aloitti turnauksen varsin vahvasti ja oli heti Tanskalle johtava hyökkääjä. Nyt kun hyökkäyksessä Tanskan materiaali on kärjen suhteen varsin ohut, on hän ehdottomasti isossa asemassa siinä, mihin Tanska pystyy yltämään. Pystyykö ottamaan aidosti vastuuta tehollisesti myös sunnuntaina? Ilari Savonen, Ostrava Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS:

Joni Alatalo |