1990-lukulaiset ottaneet vallan Ruotsin joukkueessa: ”Vanhemmat alkavat olla liian väsyneitä”
Ruotsi kukisti Itävallan sunnuntaina 6-1-lukemin ja tahtipuikkoa heilutti NHL-hyökkääjä Filip Forsberg kolmen maalinsa myötä.
Ottelussa nähtiin 1990-luvulla syntyneiden pelaajien esiinmarssi, kun kaikki Ruotsin maalintekijät olivat sillä vuosikymmenellä syntyneitä. Forsebergin lisäksi verkkoa heiluttivat myös Oscar Klefbom, Anton Lander ja Elias Lindholm.
Ruotsin MM-ryhmässä on kymmenen 1990-luvulla syntynyttä pelaajaa, jotka ovat maistaneet ikäryhmiensä kanssa menestystä runsaasti nuorten kisoissa ja hakevat nyt suurmenestystä myös aikuisten tasolla. Vanhin Itävalta-pelin maalintekijöistä on vuonna 1991 syntynyt Lander.
– Vanhemmat alkavat varmaan olla varmaan liian väsyneitä, naureskeli Klefbom HockeySverigelle.
– Totta puhuakseni, meillä on paljon taitoa ja potentiaalia näissä pelaajissa ja tällaista on hienoa nähdä. Nyt jatkamme työntekoa ja kasvamme turnauksen edetessä paremmiksi.
Ruotsi voitti myös avauspelinsä, kunTshekki kaatui 6-5-lukemin voittolaukauskisan jälkeen. Joukkue jatkaa pelejään maanantaina klo 17.15 alkaen Latviaa vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa