Tapparan Metsolalta huumoria sulamisheittoihin liittyen – ”Katsotaan nyt että kuinka käy”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Keskiviikkona Oulussa liikkeelle lähtevät Liigan finaalit, joissa nähdään viime keväältä tuttu parivaljakko, kun yhteen iskevät Kärpät ja Tappara.
Viime keväänä näistä kahdesta mestariksi huikean jännittävän ja monivaiheisen sarjan jälkeen nousi Kärpät seitsemännen pelin ensimmäisen jatkoerän ratkaisulla.
Tapparalla finaalit alkavat olla tuttua kauraa, sillä kirvesrinnoilla on nyt kolmen finaalisarjan putki kasassa, kun mukaan lasketaan tämä kevät.
Näissä kaikissa mukana on ollut maalivahti Juha Metsola, jolla fiilikset ovatkin korkealla ennen kovien koitosten alkua.
– Finaalit ovat aina hienoja pelata mitä nyt on päässyt tässä pari kertaa jo kokemaan. Kyllähän nämä ovat erikoislaatuisia tilanteita, Metsola pohti keskiviikkona avausfinaalin alla aamujäiden jälkeen.
Kausi Tapparalla on ollut monisävytteinen tähän mennessä. Syksyllä se oli melkoisessa pyörteessä ja moninaisten huhujen keskellä, kun taas alkukeväästä se hinasi itsensä aivan runkosarjan kärkisijoille. Pudotuspeleissäkin sillä on ollut omat vaikeudet niin HIFK-puolivälieräsarjassa kuin Lukko-välieräsarjassa.
Mutta näistä kaikista se on selviytynyt finaalivaiheeseen.
– Kyllähän tuossa on nähty, että vähän vaikeimmistakin paikoista pystytään nousemaan. Joukkue on tullut vaikeimmilla hetkillä hyvin yhteen ja on pystytty pelaamaan parhaita pelejä. Kyllä tässä itseluottamus on kohdillaan ja kyllä me lähdetään hyvillä mielillä haastamaan Kärpät, Metsola tuumailee.
Maalivahdin näkökulmasta Metsola ei usko, että haaste hirveästi muuttuu, kun Lukko vaihtuu Kärppien nippuun.
– Maalintekotilanteet ne kuitenkin ovat lopulta melko samanlaisia, ei varmaan niissä mitään hirveitä eroja tule. Toki ehkä Kärpillä on vielä vähän parempia yksilöitä, mutta en usko, että siinä mitään ihmeellistä on.
Rentoa huumoria myös Metsolalta irtosi, kun esille tulivat iänikuiset ja jo niin monesti esille nostetut sulamisheitot. Alla Metsolalla on jo erittäin vahva kevät ja suoritukset hänellä henkilökohtaisesti ovat olleet erittäin korkealla tasolla.
– Tässä varmaan vielä nämä sulamisvaiheet ovat edessä niin kuin joka vuosi on tapahtunut, Metsola naureskeli.
– Katsotaan nyt, että kuinka käy.
Odotukset ovat kuitenkin korkealla koko finaalisarjaa ajatellen Metsolalla.
– Eiköhän tästä aika tiukka taistelu taas tule. Varmasti hienoja pelejä kaikki ja eivätköhän niin pelaajat kuin fanitkin pysty näistä nauttimaan, Metsola uskoo.
Ensimmäinen finaali starttaa keskiviikkona kello 18:30.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?