Sami Vatanen valmis palaamaan kehiin – päävalmentaja ei lupaa pelipaikkaa
Anaheim Ducksin tehopuolustaja Sami Vatanen on valmis hyppäämään kaukaloon keskiviikkona huippuottelussa Los Angeles Kingsiä vastaan.
Vatanen loukkaantui noin kuukausi sitten. Tämän jälkeen puolustaja on kuntouttanut itseään ahkerasti ja päässyt pelikuntoon alkuperäistä toipumisennustetta nopeammin.
– Täytyy sanoa, että tuntuu aika hyvältä. En voi odottaa pääsyä jäälle ja pelatakseni kiekkoa uudestaan. Olen nostanut painoja viimeiset kolme viikkoa, joten minun pitäisi olla iso ja vahva, Vatanen hehkuttaa seuransa kotisivuilla.
Paluu kehiin viime kauden mestaria eli Kingsiä vastaan maistuisi Vataselle.
– Olen mielestäni valmis pelaamaan, joten katsotaan millainen on kokoonpano. Se on iso peli ja mikä peli olisi parempi paikka tulla takaisin, Vatanen kyselee.
Suomalaisen paluun edessä on yksi mutta: päävalmentaja Bruce Boudreau. Ducksin rosterissa on Vatasen tervehdyttyä kahdeksan puolustajaa.
– Puolustus on ollut melko hyvä viime peleissä. On kova päätös ottaa Sami sisään. Puhun valmentajien ja Bobin (GM Murray) kanssa, joten se on yhteinen päätös. Teen päätöksen kuulemani perusteella, Boudreau selvittää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!