Ossi Väänänen ei hätkähdä TsSKA:n kotihallia: ”Ei kovinkaan erikoinen paikka pelata”
Jokereiden kokenut puolustaja Ossi Väänänen ei kavahda sitä haastetta, että helsinkiläisjoukkueen on nyt voitettava Moskovan TsSKA kahdesti vieraissa, mikäli he haluavat jatkaa vielä pelejä KHL:ssä. Sarja on katkolla KHL:n runkosarjan voittajille torstai-iltana.
Väänäsen mukaan Jokerit ei ole ulosmitannut kaikkea potentiaaliaan kahdessa jo pelatussa vierasottelussaan TsSKA:a vastaan.
– Ensimmäinen peli oli paljon parempi kuin toinen. Avauspelissä meillä oli vahvempaa tekemistä ja vastustaja oli hermostuneempi. Meillä on hyvä fiilis ja usko lähteä sinne, Väänänen vakuuttaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Tappio kotona harmittaa todella paljon, mutta ei auta. Se (TsSKA:n kotihalli) ei ole kovinkaan erikoinen paikka pelata. Meidän on huolehdittava vain omasta pelaamisestamme.
Väänänen on ollut pääroolissä yhdessä koko KHL-kevään näkyvimmässä tilanteessa, kun hän sai sarjan avausottelun päätösminuuteilla viiden minuutin jäähyn, joka tuomittiin jälkikäteen vääräksi tuomioksi. Tuon jäähyn myötä Jokerit menetti avausottelun voiton.
Vaikka TsSKA oli toisessa pelissä parempi sekä pelillisesti että numeraalisesti, ei Väänänen usko avausottelun päätösminuuttien kantaneen enää toiseen peliin.
– Se oli uusi peli. He tulivat siihen pirteämpinä ja hävisimme selkeästi. Me olemme olleet vahvempia ensimmäisessä ja kolmannessa pelissä. He olivat neljännessä, tuumaa jykevä puolustaja.
TsSKA ja Jokerit kohtaavat sarjan viidennessä ottelussa torstaina Moskovassa. Ottelua ennen julkaisemme SuomiKiekko-sivustolla mm. Niklas Hagmanin ajatuksia ottelusta sekä Ryan Gundersonin piinapenkkihaastattelun.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!