Mestis-valmentaja soimasi omiaan välierätappion jälkeen: ”Pirun huonoa johtamista ykkösketjulta”
Kuva: Ilari Isotalo
Hokin välieräavaus jätti parannettavaa maanantaina, kun Jukurit marssi Mikkelissä lopulta varsin selvään 4-1-voittoon.
Kajaanilaisten päävalmentaja Jari Laukkanen löysi pelin jälkeen heti parannuskohteet joukkueensa pelistä.
– Sarja saatiin käyntiin ja saatiin tieto, mitä se pelillisesti vaatii pelata Jukureita vastaan välieräpelejä. Meillä on nyt yksi välipäivä aikaa punoa juonia ja nimenomaan pystyä selkeästi pelillisesti parantamaan. Maalinestopeli on se päällimmäinen juttu, mitä meidän pitää pystyä keskiviikoksi parantamaan, valmentaja summasi seuran sivuilla.
Käskijä kaipasi ennen kaikkea ykköstykeiltään parempaa esitystä. Hokki hävisi kamppailun käytännössä jo ensimmäisen puolikkaan aikana Jukureiden karatessa kolmen maalin johtoasemaan.
– Ei riitä yhden käden sormet laskemaan, miten paljon meidän ykkösviisikolle tuli parhaalta maalintekosektorilta omassa päässä maalipaikkoja. Se on pirun huonoa johtamista ykkösketjulta, vaikka kääntäen siellä taisi muutaman kerran olla Jukureiden ykkösviisikot luomassa niitä paikkoja, Laukkanen kiteytti.
Välierät jatkuvat keskiviikkona. Finaaliin vaaditaan neljä voittoa.
Välierien tulokset:
Jukurit-Hokki 4-1
Voitot 1-0
KooKoo-TUTO 2-3je.
Voitot 0-1
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- IL: Lukon kallis hyökkääjä lähdössä toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta?
- Kurjuuden aikakausi on ohi! Jarmo Kekäläisen Buffalo jättiyllätykseen NHL:ssä
- Jokereiden mestarijoukkueen tähtihyökkääjä huimaan ennätykseen!
- Liigassa erikoinen ongelma – tässä selitys: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!