Lukko-vahti Ryan Zapolski Markkasen piinapenkissä: ”Hauskaa aikaa maalivahdeille!”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukko on vertymässä Liigan runkosarjan päätöshetkillä hyvää iskuun. Viime viikolla se kaatoi sekä KalPan että Kärpät päästämättä maaliakaan. Tapparaa vastaan se kaatui, mutta tuolloinkin vain 0-1.
Tämän viikon Lukko aloitti kovalla taistelulla ja hyvällä kotivoitolla Bluesista. Ryan Zapolski on ollut maalilla viimeisenä lukkona. Hän piti yllä mainittujen tulosten aikana maalinsa puhtaana 183 minuuttia yhteen putkeen.
Mihin viime aikojen hyvät tuloksenne perustuvat?
Pelaamme kovaa. Kärsimme paljon loukkaantumisista, ja monet ovat nostaneet tasoaan. Pelaamme tällä hetkellä hyvää alivoimaa. Taistelu on kovaa, ja paikat saadaan myös käytettyä hyväksi.
Onko tiukka puolustus osa-alue, jonka tärkeyttä on nyt korostettu?
Kaikki ovat tajunneet, että se ei ole ollut niin tiukkaa, mitä sen olisi pitänyt olla jo aiemmin tällä kaudella. Sen eteen on tehty töitä, ja sen huomaa puolustusalueella. Kaikki vääntävät kulmissa kovaa, ja kun saadaan kiekko, se yritetään saada heti ylöspäin. Sitä on parannettu, ja sellaisella pelillä voitetaan pudotuspeleissä. Siellä paremmin puolustavat joukkueet voittavat, joten tällä tavalla on jatkettava.
Tuollainen nollaputki ei tule sattumalta, eli mitä sanot omista otteistasi?
Sellaista tapahtuu joskus. Kaverit tekivät kentällä mahtavaa työtä blokaten laukauksia, ja olivat irtokiekoissa pitäen hyökkääjien mailat poissa. Vastustajat eivät saaneet toisia mahdollisuuksia. Annan siitä kiitosta puolustajille ja hyökkääjille, että he tekivät paljon töitä puolustusalueella.
”Vastuussa tuloksesta”
Joukkueen hyvä vire ei voisi tulla pintaan juurikaan parempaan aikaan, sillä Liigan runkosarjan kärki on todella tiukka. Lukko taistelee kynsin hampain paikasta kuuden joukossa. Sillä on mahdollisuudet vielä vaikkapa runkosarjan kakkossijaan, mutta jääminen kuuden kärjen ulkopuolellekaan ei ole mahdotonta. Tässä taistelussa Zapolski on todella suuressa roolissa. Millaista aikaa tämä on maalivahdille, kun jokaisella torjunnalla ja maalilla on suuri merkitys? Seuraavat neljä peliä ovat valtavia! Taistelemme yhä pääsystä kuuden parhaan joukkoon. Se tuo lisää haastetta maalivahdeille, kun pitää olla joka pelissä aivan parhaimmillaan, jotta voi auttaa joukkuetta. On vain oltava parhaimmillaan joka laukauksessa. Nautitko tästä haasteesta? Jokainen urheilija haluaa varmasti olla tässä tilanteessa. Tämä on vuoden parasta aikaa. Paineita on paljon, ja kaikki haluavat olla parhaimmillaan. Maalivahdille tämä on hauskaa aikaa, kun saa olla joka tilanteessa toiminnan keskellä ja vastuussa tuloksesta. Joko joukkue alkaa olla ns. playoff-moodissa? Siinä pitää alkaa jo olla. Ja niin olemme olleetkin jo noin viimeisten kymmenen pelin ajan. Jokainen ilta on tärkeä. On pidettävä huolta siitä, että pelaaminen tuntuu hyvältä, että voimme voittaa. On pelattava oikealla tavalla.”Pitää olla paikan arvoinen”
Zapolski on Lukon kiistaton ykköstorjuja, ja miehen peliaika on Liigan maalivahdeista toiseksi suurin heti Tapparan Juha Metsolan jälkeen. Haluatko pelata aina? Kysy keneltä vaan, kaikki haluavat pelata! Niin pääsee parhaiten pelirytmiin kiinni, kun pelaa joka ilta. Kuinka tärkeää sinulle on, että tiedät olevasi ykkösmaalivahti? Joka tapauksessa pitää olla paikan arvoinen ja tehdä töitä. Oskari (Setänen) on myös ollut hyvä tällä kaudella, kun hän on pelannut. On tärkeää, että molemmat ovat valmiina, koska ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu. Millaista peliä odotat perjantai-illan HIFK-kohtaamisesta? Siinä on taas kova peli. He ovat hyökkäysvoimainen joukkue. He ovat näyttäneet sen läpi kauden. Olemme pelanneet tasaisia pelejä, joten siitä tulee playoff-pelin kaltainen taistelu. Haluamme kuuden joukkoon, ja on todella tärkeää päästä ensimmäisen kierroksen ohi. Hekin pelaavat siitä paikasta, joten tästä tulee kova taistelu. Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa