KalPa haki muutosta pelikieltoon – tyrmäys tuli vastaan
Kuva: Juha Tamminen
KalPa haki puolustajansa Juuso Riikolan puolesta muutosta aikaisempaan kurinpitopäätökseen kurinpitoryhmälle osoitetulla valituksella.
Kurinpitäjä Sampo Liusjärvi oli määrännyt Riikolalle aiemmin kahden ottelun pelikiellon polvitaklauksesta Lukon Teemu Nurmeen.
KalPalla oli erinlainen näkemys tapahtuneesta entä kurinpitäjä Liusjärvellä.
– Näkemyksemme mukaan Riikola siirtää painopisteen oikean jalan päälle ja koettaa saada vartalokontaktia Nurmeen. Tilanteen vauhdista ja Nurmen liikkeestä keskustaan johtuen osuma tulee jalalla. Tilanteessa ennen kontaktia, Nurmi harhauttaa ja lähtee keskustaan, jolloin Nurmen jalka jää pitkälle taakse. Tästä johtuen, kurinpitopäätöksessä mainittu peruste siitä, että vain Riikola olisi yksin vastuullinen tilanteesta, on virheellinen, KalPan vastineessa kirjoitettiin.
– Ottaen huomioon teon ja pelissä kärsityn viiden minuutin rangaistuksen, sekä sen, että Nurmi harhautti keskustaan juuri ennen kontaktia ja jatkoi pelaamista jo seuraavassa vaihdossa, on kahden ottelun pelikielto pudotuspelisarjan sisällä kohtuuton, kuuluivat muutosta hakeneet perustelut.
Muutosta alkuperäiselle päätökselle ei tullut, vaan vastaan tuli tyrmäys, sillä kurinpitoryhmä käsitteli tilanteen uudelleen ja pysytti kurinpitäjän tekemän päätöksen voimassa.
– Vastoin valituksessa esitettyä, kurinpitoryhmä katsoo että polvitaklaus aiheutuu nimenomaan Riikolan tilanteessa tekemästä hyvin voimakkaasta polven työntöliikkeestä kohti Nurmea. Nurmen tekemää tavanomaista suunnanmuutosta/harhautusta kohti keskustaa kurinpitoryhmä ei katso niin äkilliseksi tai tilanteessa viime hetkessä tehdyksi liikkeeksi, että se olisi ollut osaltaankaan syynä polvitaklauksen syntymiseen. Huolimatta siitä että Nurmi ei ole loukkaantunut tilanteessa, Riikolan teko on ollut vaarallinen vastustajan kannalta. Kurinpitäjän tavoin, kurinpitoryhmä katsoo että Riikola on ollut tilanteessa piittaamaton ja yksin vastuussa siitä, että taklaaminen tapahtuu polvella.
Riikola kärsi jo ensimmäisen pelinsä pelikiellosta, kun KalPa otti kotivoiton Kuopiossa torstaina ja tasoitti sarjan lukemiin 2-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!