Jokerien Steve Moses antoi tunnustusta vastustajan kaksikolle – ”Kunnioitan kovasti”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Jokerien Steve Moses takoi kaksi maalia torstai-iltana ja siivitti joukkueensa 7-1-voittoon Dinamo Minskiä vastaan pelatussa KHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen viidennessä ottelussa.
Hän uskoi, että Jokerien terävä alku ja maalit ensimmäisessä erässä pudottivat Minskin täysin pois pelistä.
– Sarja oli ennen ottelua meidän hyväksemme ja uskon, että ensimmäisen erän maalien jälkeen vastustajan oli vaikea päästä henkisesti otteluun mukaan, Moses sanoi.
Hän antoi tunnustuksen myös vastustajan Nick Bailenille ja Matt Ellisonille, jotka ovat hänen mukaansa pelanneet erittäin kovia minuutteja kauden aikana.
– Kunnioitan kovasti niitä kavereita. Siellä on pari pelaajaa, Bailen ja Ellison, jotka pelaavat isoja ja raskaita minuutteja läpi kauden. He olivat varmasti todella väsyneitä tänään. Viisi ottelua seitsemään päivään on todella kova tahti. Olimme tänään tuoreemmilla jaloilla kaukalossa.
Jokerit voitti sarjan lopulta otteluvoitoin 4-1. Moses odottaa jo toisen kierroksen otteluita suurella innolla.
– Sieltä ilmeisesti voi tulla vastaan SKA tai TsSKA, mutta ei sillä ole suurta merkitystä. Molemmat joukkueet ovat loistavia. Tulee olemaan kovia otteluita, mutta kaikki vastustajat pitää voittaa, mikäli haluaa pelata mestaruudesta. Odotamme innolla tulevia matseja, Moses kuittasi.
Efe Tüze, Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!