Suomalainen Luulaja-sankari pikavisiitillä Helsingissä
Luulajan kirin tiistaisessa Champions Hockey Leaguen finaalissa aloittanut Kristian Näkyvä saa lähipäivinä reissata jatkuvasti Suomen ja Ruotsin rajan yli.
Ruotsissa ammatikseen pelaava Näkyvä saapui Suomessa järjestettävälle Leijonien harjoitusleirille vain palatakseen takaisin Ruotsiin loppuviikosta kun Tre Kronor isännöi Suomea tuplamaaottelussa. Vauhtia on piisannut.
– Tulin vuorokaudeksi tänne Suomeen koti-ikävää parantelemaan ja sitten nopeasti takaisin sinne, Näkyvä kuvaili keskiviikkona Leijonien harjoitusten jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.
[nosto tasoitus=”oikea”]Pitää uskaltaa pelata omilla vahvuuksilla, eikä olla vain selviytymässä.[/nosto]Näkyvän 2-1 kavennusmaali aloitti Luulajan kirin tiistaisessa CHL-finaalissa, jonka kotijoukkue lopulta voitti. Näkyvä on nauttinut ajastaan pohjoisessa.
– On tuntunut hyvältä ja pelaaminen on ollut hauskaa. On ollut koko ajan sellainen tunne, että on luottamusta. Saa vain nauttia pelaamisesta, hän kuvailee.
Valmentajan luottamus on tärkeää.
– Pitää uskaltaa pelata omilla vahvuuksilla, eikä olla vain selviytymässä.
– Alusta saakka annettiin isoa ruutua. Se antoi tunteen, että voin toteuttaa itseäni eikä tarvitse pelätä peliajan suhteen.
Nyt edessä on kaksi kivikovaa A-maaottelua Ruotsia vastaan. EHT-sarjaan kuuluvat kamppailut ovat Näkyvälle yksi kevään näyteikkunoista – kenties tärkein sellainen.
– Nämä pelit ovat taas mittari itselleni. Onko menty eteenpäin ja mitkä ovat mahdollisuudet MM-kisojen suhteen?
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa