Ruotsalaispakki pillastui NHL-ulkoilmapelin alkamisajasta – ”Se oli vaarallista”
NHL:n uudenvuodenpäivän ulkoilmaottelu alkoi lopulta ajallaan, vaikka peliä edeltävät päivät huhuttiin viivästymisestä, joka olisi johtunut auringonpaisteesta.
Päätös ajallaan alkamisesta aiheutti pientä eripuraa, sillä Chicago Blackhawksin ruotslaispakin Niklas Hjalmarssonin mielestä ottelun ensimmäisestä erästä muodostui vaarallinen, kun joukkueet joutuivat pelaamaan sen auringonpaisteessa.
– Se oli aika vaikeaa, jos olen rehellinen. Ei ollut paras päätös, että pelasimme tuollaisessa säässä. Kiekon näkeminen oli vaikeaa. Se oli vaarallista. Kukaan ei kuitenkaan onneksi loukkaantunut, Hjalmarsson sanoi ESPN:lle.
Ruotsalaispakin mukaan pelin toinen ja kolmas erä olivat jo hyvää kiekkoa.
– Toinen ja kolmas erä olivat paljon parempia kuin ensimmäinen. Sää oli silloin täydellinen. Jää oli myös hyvässä kunnossa.
Päätös pelin alkamisesta tehtiin joukkueiden kapteenien sekä NHLPA:n ja NHL:n toimijoiden kesken. Kapteenit Aleksandr Ovetshkin ja Jonathan Toews olivat erityisesti kuunnelleet maalivahtien mielipiteitä aloitusajasta.
Hjalmarssonilta kysyttiin myös, että uskooko hän olevansa mielipiteidensä kanssa vähemmistössä.
– En minä tiedä. Sanoin vain mitä ajattelin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa