Dominik Hasekin numero jäädytetään Buffalossa – ”Teki torjuntoja, joita ei pitäisi pystyä tekemään”
Buffalo Sabres jäädyttää tshekkivahti Dominik Haskein pelinumeron 39 tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa, kun Hasekin ex-seurat Sabres ja Detroit Red Wings kohtaavat Buffalossa.
Hasek muistetaan omintakeisesta tyylistä, jossa ei tuntunut välillä olevan minkäänlaista tiettyä metodia taustalla. Vancouver Sunin haastattelussa entinen NHL-vahti ja nykyinen Columbus Blue Jacketsin presidentti John Davidson sanookin Hasekin tehneen torjunta, joita ei olisi pitänyt pystyä tekemään.
– Siellä oli tekniikka kaiken hänen hulluuden taustalla. Hän pystyi tekemään torjuntoja, joita ei pitäisi pystyä tekemään. Hän oli nopea, mutta hän osasi lukea peliä ja kykeni torjumaan pyörimällä ympäri, Davidson totesi.
Hasek voitti urallaan kahdesti Stanley Cupin ja kerran olympiakullan. Hänet valittiin NHL:ssä kauden parhaaksi maalivahdiksi kuudesti ja lisäksi Hasek voitti kahdeksti NHL-kauden arvokkaimman pelaajan palkinnon. Tshekkivahti valittiin Hockey Hall of Fameen viime vuonna.
– On helpompaa pelata jääkiekkoa kuin pitää puheita. Minun numeroni yhdeksän jäädytettiin viime vuonna Pardubicessä, jossa aloitin kiekkourani. Nyt minun numero 39 jäädytetään ja joka kerta, kun seison ihmisten edessä henkilönä, jonka pitäisi puhua, se on minulle ehdottomasti vaikeampaa kuin kiekon pelaaminen, Hasek hauskuutti mediaa Detroit Free Pressin mukaan tiistaina Buffalossa.
Buffalon ja Detroitin ottelu alkaa Suomen aikaa kello 02.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!