Nuori TPS-hyökkääjä innolla Kanadaan: ”Täytyy näyttää, mihin pystyy”
Kuva: Ilari Isotalo
TPS:n nelosketjusta viime peleissä paikan ottanut Julius Vähätalo kuuluu pelaajiin, jotka taistelevat kynsin ja hampain paikoista tulevaan U20-ryhmään. Lopullinen ryhmä valitaan ensi sunnuntaina pelattavan viimeisen harjoitusottelun jälkeen.
SuomiKiekko-sivusto tapasi 19-vuotiaan Vahdosta kotoisin olevan isokokoisen hyökkääjän ennen kuin joukkue matkasi Kanadaan.
Tulevat arvokisat ovat iso tavoite.
– Todella hieno mahdollisuus päästä joukkueeseen. Sen eteen annetaan nyt kaikki ja vielä vähän päälle, Vähätalo summasi tuntojaan ennen Pohjois-Amerikan reissua.
– En ole itse ollut koskaan vastaavassa mukana. Joten aika huippuhomma, nyt on paikka päästä ryhmään. Katsotaan mihin taidot riittävät.
Vähätalon mukaan Nuorilla Leijonilla on kasassaan mainio nippu.
– Potentiaalinen ryhmä. Viime kauden joukkueesta on paljon mukana. Ja vaikka moni pelaaja on vaihtunut, meillä on hyvä mahdollisuus pärjätä taas ketä tahansa vastaan.
Näytönpaikka Detroittiin päin
Viime kesänä Detroit Red Wingsiin 6. kierroksella varattu suomalainen viihtyi jo viime kesän rapakon toisella puolella. Siinä mielessä vuodenvaihde on iso näytönpaikka myös NHL-uraa silmäillen. – Se on eri kaukalo. Peli on jonkin verran erityylistä. Siellä on paljon skoutteja ja muuta henkilökuntaa paikalla, se on iso näytönpaikka myös sen suhteen. Täytyy näyttää, mihin pystyy ja antaa positiivista merkkiä siihen suuntaan. Millainen rooli Leijonista on tavoitteena? – Jokainen toivoo mahdollisimman paljon peliaikaa, mutta kyllä näihin kisoihin lähdetään rooliin kuin rooliin. Kun saa Leijona-logon rintaan, kaikki tekevät varmasti juuri sen roolin, mikä vain annetaan, Vähätalo kuittasi kuin oppikirjan mukaan. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!