Kärkikamppailu Kärppien nimiin – ”Syyskuussa viimeksi jääty pisteittä täällä”
Kuva: Juha Tamminen
Ennen joulutaukoa erittäin kovassa iskussa ollut Kärpät piti hallussaan kärkipaikan Liigassa, kun se kukisti kärkitaistossa KalPan lukemin 2-1.
Oululaisjoukkue hallitsi pitkälti kamppailun tapahtumia, vaikka KalPa saikin viriteltyä kiriä käyntiin kolmannessa erässä.
Kärppien päävalmentajalla Lauri Marjamäellä olikin aihetta hymyyn joukkojensa suorittamisesta, jälleen.
– Kaksi ensimmäistä erää pelattiin ihan mallikkaasti. Taisi olla vain yksi tai kaksi maalipaikkaa vastustajalla. Kolmannessa erässä pikkaisen passivoiduttiin ja sitä kautta KalPa sai hieman otetta. Mutta sitkeä taistelu loppuun ja yksi voiton avain oli varmasti se, että otettiin hyvin vähän jäähyjä. Ei tarvinnut istua siellä boxissa, Marjamäki tuumaili.
Ainoa hieman mietityttäväksi aiheeksi nousi juurikin kolmas erä ja siinä pelin kuva.
– Kahden maalin johtoa toki on aina vähän vaikea käsitellä. Sen suhteen pelattiin alku ihan hyvin, mutta sitten ruvettiin tekemään tyhmiä puolustuspään virheitä. Tuli kiekon menetyksiä sun muita sitten omissa, Marjamäki mietti.
Kärppäluotsi halusi nostaa esille oululaisjoukkueen hyvin vahvan recordin.
– Ollaanko syyskuussa viimeksi jääty pisteittä täällä. Sama trendi jatkuu ja tärkeät pisteet tulivat, kun vielä kärkikamppailusta oli kyse. Raksila täynnä ja ihmiset olivat tulleet hyvin kannustamaan joulun jälkeen. Hyvä fiilis näistä kotipeleistä.
32 ottelusta Kärpät on kerännyt 59 pistettä, joilla se on kolmen pisteen päässä kakkosena tulevasta JYPistä.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?