Alkukauden pakkisensaatio Markkasen piinapenkissä: ”Porissa voi keskittyä olennaiseen”
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässien Esa Lindell on noussut kuluvalla kaudella Liigan puolustajien ehdottomaan kärkeen. Jokereista Ässiin täksi sesongiksi siirtynyt puolustaja on saanut ”Padan” takalinjoilla suuren roolin ja vastannut huutoon miehekkäästi.
– Kaikin puolin on mennyt nappiin. Kaupunki on erilainen kuin mihin olen Helsingissä tottunut. Olen kuitenkin tykännyt asua yksin. Se kasvattaa ihmisenä ja näkyy kentälläkin. On hyvä fiilis pelata, kertoilee Lindell SuomiKiekko-sivuston piinapenkissä.
Kaikki Satakunnan suurimmassa kaupungissa aikaa viettäneet tietävät, ettei paikka ole ainakaan syksyn ja talven synkimpinä aikoina mikään valloittavin paikka asua. Ässät on kuitenkin kaupungin yhteinen lempilapsi hyvässä ja pahassa.
– Porissa ei ole niin paljon aktiviteetteja kuin Helsingissä. Siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että voi keskittyä olennaiseen. Lähtö on varmaan edesauttanut kehittymistä, kun joutuu tekemään safkat itse ja maksamaan laskut, eikä ole lapsi enää.
”Kaikki lähti kisoista”
Lindell juhli vajaa vuosi sitten alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Vuotta aiemmin hän oli Ufassa pelattujen katastrofikisojen joukkueesta viimeisten pudonneiden joukossa. Lindell esiintyi edukseen Malmössä, mikä johti lopulta kolmevuotiseen NHL-sopimukseen hänet kesällä 2012 varanneen Dallasin kanssa. Lindell oli syksyllä Dallasissa testileirillä pelaten vahvuuksillaan ja ennakkoluulottomasti. Ihme olisikin, jos hänet nähtäisiin vielä ensi kaudella kotimaan kaukaloissa. Kehityksen kaari on ollut jyrkkä ja nimenomaan ylöspäin osoittava. – Kaikki lähti kaksikymppisten kisoista. Itseluottamus on vain kasvanut, kes ja Dallasin leirikin menivät hyvin, vaikka siellä pelattiin erilaista kiekkoa. Kaikki on mennyt nousujohteisesti ylöspäin, Lindell sanoo. Nuoresta iästään huolimatta Lindell pelaa kuin aikamies. Merkillepantavaa on myös se, että hän pelaa niin kuin kokoisensa pakin (191 cm, 90 kg) kuuluukin pelata. – Kesällä tuli viitisen kiloa lisää, ja sen huomaa, hän kuittaa. – Tein treenin päivässä, mutta sen, minkä tein, tein todella kunnolla. Kroppa kesti, palauduin ja kehityin. Viisi treeniä viikossa tuottivat ainakin tulosta. NHL:n runkosarjassa omalla urallaan 235 ottelua pelannut Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio ei kuitenkaan antanut isoa ruutua täytettäväksi vain Lindellin kaapissa killuvan arvometallin ja taalaliigasopimuksen ansiosta. Itse on Lindell tyynesti sarkansa kyntänyt. – Omat otteet siihen ovat vaikuttaneet. Kun on mennyt hyvin, saa peliaikaa. Kun sen isomman peliajan huomaa, niin itseluottamus kasvaa. Tuntuu sitä paremmalta, mitä tasaisemmin peliaikaa tulee. En mene kaukaloon vain selviytymään.Kevään leijona?
Lindell pääsi A-maajoukkueeseen ensi kertaa viime keväänä, kun Erkka Westerlund valitsi hänet ensimmäisiin MM-leiriryhmiinsä. – Sain paljon oppia, vaikka pätkät maajoukkueessa ovat olleet lyhyitä. Näen, miten kärkiäijät KHL:stä tekevät töitä, niin siitä sai oppia mukaan, Lindell kuvailee. Puhtaita ja painavia taklauksia kaukalossa jakeleva ja suurta yli- ja alivoimavastuuta Ässissä nauttiva Lindell kertoo vastauksensa rauhallisen kohteliaasti. Toukokuussa 21 vuotta täyttävän Lindellin onkin vaikea kuvitella olevan Leijonien pukukopissa hyvistä otteistaan huolimatta kovinkaan suuressa äänessä. – Molemmat kerrat ovat jännittäneet. Vielä Karjalassakin! Lauantain ja sunnuntain kotipeleissä oli makea fiilis. Halli oli täynnä ja väki kannusti. Lindell saisi 21-syntymäpäiväjuhliinsa hyvät ennakkokekkerit hyvin menevillä MM-kisoilla, joiden finaali pelataan Prahassa neljä päivää ennen Lindellin omaa syntymäpäivää – Jos pelit jatkuvat samalla tavalla, pysyn ehjänä, niin tavoitteena on lähteä taistelemaan MM-kisapaikasta, hän teroittaa. Loppuun vielä terveiset näinä päivinä kokoontuvalle tämänvuotiselle alle 20-vuotiaiden MM-leiriryhmälle: Siellä on erilaista kiekkoa luvassa! Saatte pelata aikalailla nopeammin! Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?