Leijonien maalihanat avannut myöntää KHL:n tauottomuuden haasteena: ”Ei vaan voi mitään”
Leijonien osalta maajoukkuekausi alkoi voitolla, kun Karjala-turnauksessa Tshekki kaatui torstain kohtaamisessa lukemin 2-1.
Jo turnauksen lähtökohta oli monelle pelaajalle haastava, sillä KHL ei mene ollenkaan tauolle turnauksen aikana ja taas Mestarien liigassa eli CHL:ssä pelattiin vielä tiistaina ensimmäinen jatkokierros.
Sen Leijonien avausmaalin Tshekkiä vastaan iskenyt Jarkko Immonen myönsikin isoksi haasteeksi.
– On se. Meillä Torpedon kanssa monella muulla oli vielä peli tiistaina, siihen matkustamiset ja muut päälle ja sitten heti peli täällä. Onhan tämä aika tiukka setti, Immonen sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
– Mutta niin on päätetty ja niin myös mennään. Ei vaan voi mitään.
Voittoisasti homma kuitenkin pyörähti käyntiin ja Immonen itse pääsi myös maalien makuun. Iso kunnia ylivoimaosumasta kääntyi kuitenkin Antti Pihlströmille, joka teki osumassa loistavaa maskia maalilla.
– Se oli hyvä, ei siinä sitten muuten mitään ihmeellistä. Muutama hyvä veto toki muutenkin saatiin ja ylipäätänsä pyrittiin pitämään se tekeminen hyvin simppelinä, Immonen sanoi viitaten ketjunsa peliin, joka jäi vielä takkuiseksi.
– Koko ajan haettiin vähän. Puolustussuuntaan oli ihan ok tekemistä ja totta kai, hekin puolustivat hyvin, niin ei saatu oikein sellaisia myllytyksiä, vaan aika paljon se peli meni keskialueella vääntämiseksi.
– Vähän sellainen peli, että ei oikein kummaltakaan tullut mitään ihmeempiä. Vähän hakemista molemmilta joukkueilta, hyökkäyspelissä ei mitään kummoisempaa, Leijonien ykkössentteri mietiskeli.
Huomio Tshekki-ottelussa keskittyi pitkälti penkin takana debyytin Leijonien luotsina tehneeseen Kari Jaloseen.
Hirveästi uusia juttuja pelillisesti joukkueelle ei ehditty edes tuoda nopean aikataulun kanssa. Mutta nyt kyseinen prosessi vasta käynnistyikin.
– Lähdetään katsomaan tuota peliä enemmän, että mitä tehtiin oikein ja mitä ei tehty oikein. Missä onnistuttiin ja missä pitää kehittää, Immonen sanoi ja painottikin ettei peliin tullut mukaan vielä isompia yksityiskohtia.
– Hyvin vähän vielä. Ensimmäisen pelin jälkeen noita asioita on helpompi lähteä kehittämään sitten.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa