Jokereilla melkoiset maalitalkoot! – Neftehimik jäi jalkoihin
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisedusteinen Neftehimik ei onnistunut pysäyttämään Jokereita kotiottelussaan, vaikka se kirikin pitkältä takamatkalta tasoihin toisessa erässä.
Niklas Hagmanin tehoilta oli isossa asemassa, kun Jokerit nappasi voiton lukemin 7-5.
Hagman pamautti jo ottelun avauserässä kolme maalia alustaen vielä myöhemmin Juhamatti Aaltosen osuman. Täten illan tehot olivat peräti 3+1.
Neftehimikin puolelta suomalaispäävalmentaja Kari Heikkilä komensi joukkueensa maalille Hagmanin kolmannen maalin jälkeen Ville Kolppasen.
Jokerit johti ottelua jo parhaimillaan 4-1, mutta Neftehimik tuli tasoihin. Siitä narrilauma ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan vielä toisessa erässä Steve Moses vei vierailijat jälleen johtoon.
Aaltosen osumalla Jokerit karkasi kolmannessa erässä kahden maalin johtoon, mikä jäi myös lopulta ottelun voittomaaliksi. Neftekhimikin kavennus ei auttanut, kun lopussa vielä Jere Sallinen iski kiekon tyhjiin.
Neftehimikiltä suomalaispuolustaja Teemu Eronen oli alustamassa kahta osumaa.
Jokerit on ottanut kuudesta pelaamastaan ottelusta viisi voittoa ja hävinnyt vain kerran, silloinkin jatkoajalla.
Miten Jokerit sijoittuu sarjataulukossa? Katso se erikoissivustoltamme täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!