HIFK:n nuori tykki asettaa omia paineita: ”Tehoja pitää tulla”
Viime kaudella ensimmäistä kertaa Liigassa vetänyt HIFK:n 21-vuotias laituri Mika Partanen on tuoreimmiltaan väläytellyt kovasti osaamistaan. Vahvoja näyttöjä on tullut niin ennen kautta kuin myös ensimmäisissä sarjapeleissä.
Hyvin liikkuva ja terävästi ampuva Partanen on iskenyt Mestarien liigan eli CHL:n neljässä HIFK:n pelaamassa ottelussa peräti tehot 5+1. Liigassa kahdessa ensimmäisessä kamppailussa puolestaan tehot ovat olleet 1+1, joista tehty maali oli todellinen taidonnäyte.
Maalivire onkin ollut jo kohdallaan. Ylipäätänsä laukaisupuoli on ollut Partasella iskussa jo nuoresta pitäen, minkä hän on hiljalleen saanut vahvuudeksi myös Liigan puolella.
– Kyllähän se aina suhteellisen hyvässä kunnossa, eikä sitten ole tullut esimerkiksi mitään ylimääräisiä ammuttua. Jäällä jos joskus, Partanen pohtii vahvuuttaan SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikka ikää Partasella ei ole vielä hirveästi, ovat tavoitteet kuitenkin korkealla.
On odotuksia ja on vaatimusta asetettuna omalle tekemiselle.
– Tehoja pitää tulla. Niitä totta kai haluan, mutta samalla muuten pitää ottaa askeleita eteenpäin pelaajana. Kaikessa olla vähän parempi, Partanen naulaa.
Eli olla ihan johtava pelaaja joukkueessa?
– Kyllä. Totta kai.
Vastuuta hienolla startilla
Jo viime kaudella Partaselta odoteltiin väkevää sisääntuloa Liigaan todella hyvin sujuneen Mestis-kauden jälkeen. 2012-2013 Partanen nakutti Jukureiden riveissä runkosarjassa tehot 20+18=38.
HIFK:ssa rooli ei kuitenkaan ollut kovin suuri, vaan melkoisen pelaajaruletin keskellä Partanen löysi itsensä pitkälti alemmista ketjuista.
Mutta sitten kausi päättyi, tuli kesä ja tuli uusi päävalmentaja Antti Törmänen.
Törmänen, joka myös on antanut kovasti vastuuta Partaselle, on tuonut paljon hyviä asioita Partasen itsensä mielestä HIFK:n tekemiseen.
– Pelillisesti painopiste on ollut siinä, että nyt mennään nopeasti ylös. Kiekkoa vauhdilla sinne vastustajan päätyä kohti ja mielummin kuin siihen verrattuna, että jäätäisiin muhimaan sen kanssa.
– Ei siis mitään aivan ihmeellistä, ihan peruspeliä tässä kuitenkin vedetään.
Valittamista ei ole jäänyt.
– Tykkään kyllä, hyvä koutsi.
Ja mikäpä sitä ollessa, kun kausikin on lähtenyt mainiosti liikenteeseen. Kahdesta ensimmäisestä liigaottelusta HIFK on napannut kaksi voittoa ja tuorein niistä oli vielä hallitsevan mestarin Oulun Kärppien jyrääminen jalkoihin.
– Hyvin on kyllä lähtenyt liikenteeseen. Voitosta kun ylipäätänsä aina pelataan ja kaksi sellaista ollaan saatu kahdesta ensimmäisestä pelistä. Ei tämä tästä paljoa paremmin voisi enää mennä.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
- NHL-tähtiä ja tuoreita mestareita – tässä on Sveitsin joukkue jääkiekon MM-kisoihin
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!