HIFK:n nuori tykki asettaa omia paineita: ”Tehoja pitää tulla”
Kuva: Ilari Isotalo
Viime kaudella ensimmäistä kertaa Liigassa vetänyt HIFK:n 21-vuotias laituri Mika Partanen on tuoreimmiltaan väläytellyt kovasti osaamistaan. Vahvoja näyttöjä on tullut niin ennen kautta kuin myös ensimmäisissä sarjapeleissä.
Hyvin liikkuva ja terävästi ampuva Partanen on iskenyt Mestarien liigan eli CHL:n neljässä HIFK:n pelaamassa ottelussa peräti tehot 5+1. Liigassa kahdessa ensimmäisessä kamppailussa puolestaan tehot ovat olleet 1+1, joista tehty maali oli todellinen taidonnäyte.
Maalivire onkin ollut jo kohdallaan. Ylipäätänsä laukaisupuoli on ollut Partasella iskussa jo nuoresta pitäen, minkä hän on hiljalleen saanut vahvuudeksi myös Liigan puolella.
– Kyllähän se aina suhteellisen hyvässä kunnossa, eikä sitten ole tullut esimerkiksi mitään ylimääräisiä ammuttua. Jäällä jos joskus, Partanen pohtii vahvuuttaan SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikka ikää Partasella ei ole vielä hirveästi, ovat tavoitteet kuitenkin korkealla.
On odotuksia ja on vaatimusta asetettuna omalle tekemiselle.
– Tehoja pitää tulla. Niitä totta kai haluan, mutta samalla muuten pitää ottaa askeleita eteenpäin pelaajana. Kaikessa olla vähän parempi, Partanen naulaa.
Eli olla ihan johtava pelaaja joukkueessa?
– Kyllä. Totta kai.
Vastuuta hienolla startilla
Jo viime kaudella Partaselta odoteltiin väkevää sisääntuloa Liigaan todella hyvin sujuneen Mestis-kauden jälkeen. 2012-2013 Partanen nakutti Jukureiden riveissä runkosarjassa tehot 20+18=38. HIFK:ssa rooli ei kuitenkaan ollut kovin suuri, vaan melkoisen pelaajaruletin keskellä Partanen löysi itsensä pitkälti alemmista ketjuista. Mutta sitten kausi päättyi, tuli kesä ja tuli uusi päävalmentaja Antti Törmänen. Törmänen, joka myös on antanut kovasti vastuuta Partaselle, on tuonut paljon hyviä asioita Partasen itsensä mielestä HIFK:n tekemiseen. – Pelillisesti painopiste on ollut siinä, että nyt mennään nopeasti ylös. Kiekkoa vauhdilla sinne vastustajan päätyä kohti ja mielummin kuin siihen verrattuna, että jäätäisiin muhimaan sen kanssa. – Ei siis mitään aivan ihmeellistä, ihan peruspeliä tässä kuitenkin vedetään. Valittamista ei ole jäänyt. – Tykkään kyllä, hyvä koutsi. Ja mikäpä sitä ollessa, kun kausikin on lähtenyt mainiosti liikenteeseen. Kahdesta ensimmäisestä liigaottelusta HIFK on napannut kaksi voittoa ja tuorein niistä oli vielä hallitsevan mestarin Oulun Kärppien jyrääminen jalkoihin. – Hyvin on kyllä lähtenyt liikenteeseen. Voitosta kun ylipäätänsä aina pelataan ja kaksi sellaista ollaan saatu kahdesta ensimmäisestä pelistä. Ei tämä tästä paljoa paremmin voisi enää mennä. Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?