Suomeen palannut nuori Blues-vahti aikaisesta harjoitusottelusta: ”Nopeasti tuli vastaan”
On elokuun alku. Ensimmäinen päivä kyseisenä kuukautena. Mutta. Nyt jo kiekko jäässä.
Vantaalla kotijoukkue Kiekko-Vantaa ja Blues kohtasivat hyvinkin aikaisessa vaiheessa, kun joukkueet iskivät yhteen perjantaina harjoituspelin merkeissä.
Vauhdikas kamppailu tarjosi mukavasti tapahtumia molemmissa päädyissä kenttää ja tyypillisesti vauhtia riitti usein enemmän kuin järkeä.
Suomeen täksi kaudeksi palannut vasta 21-vuotias maalivahti Eetu Laurikainen oli itse pitkästä aikaan uudenlaisen tilanteen edessä.
– Itsellä kahtena viime kautena ei oltu edes aloitettu harjoittelemaan tähän aikaan. Nopeasti tuli vastaan tämä peli siltä kantilta. Mutta ihan hyvä toisaalta, että sekin on nyt alta pois, Laurikainen mietti SuomiKiekko-sivustolle.
Bluesin maalilla torjuntavastuun saaneelle Laurikaiselle kamppailu olikin vaikea, sillä Blues hallitsi välillä pitkiäkin pätkiä peliä, mutta toisaalta Kiekko-Vantaa hyökkäsi väkevästi ja terävästi vastaan.
– Oli siellä jaksoja joissa ei oikein ollut mitään tekemistä, mutta noilla hetkillä pitää pystyä vain pitämään focus oikeissa asioissa. Pari maalia nyt olivat mitä olivat, mutta ihan hyvä fiilis jäi loppujen lopuksi tästä.
Bluesille 6-2 päättyneessä kamppailussa Laurikainen oli tyytyväinen siihen, että miten espoolaisten kausi lähti harjoituspelien osalta liikkeelle.
– Tietenkin ensimmäinen peli, niin onhan se aina vähän sähellystä, mutta kuitenkin ihan hyvää sellaista peruspelaamista. 6 maalia ja esimerkiksi hyvin jätkät blokkasivat vetoja. Siinä mielessä oikein tyytyväinen esitykseen.
Bluesin maalilla kovasti Jani Niemistä haastamaan lähtevästä Laurikaisesta lisää tarinaa luvassa lauantaina HuippuKiekko- ja SuomiKiekko-sivustoilla.
Ilari Savonen, Vantaa
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?