Jokerit lähetti puolustajansa Vaasaan – ”Tarjolla iso ruutu”
Kuva: Juha Tamminen
Jokerien puolustaja Niko Peltola siirtyy kaudeksi 2014-15 Liigassa pelaavan Vaasan Sportin riveihin, kertoo Jokerien tiedote.
Peltola, 24, liittyy uuden joukkueensa vahvuuteen maanantaina.
Peltola saapui Jokereihin viime joulun jälkeen Tampereen Ilveksestä lainapestillä. Kuuden ottelun jälkeen seurat sopivat siirrosta, joten Peltola pelasi kauden 2013-14 loppuun asti Jokereissa. Hän teki helsinkiläisseurassa 24 ottelussa tehot 3+3=6. Tämän kesän harjoituskaudella Peltola on pelannut Jokereiden kaikissa kuudessa ottelussa.
– Peltola on nuori pelaaja, joka tarvitsee vastuuta kehittyäkseen potentiaalinsa edellyttämälle tasolle. Vaasassa hänelle on tarjolla iso ruutu. Toivotamme Nikolle menestystä tulevaan kauteen, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.
Huittisista kotoisin oleva puolustaja pelasi juniori-iässä Ässissä ennen siirtymistään Vaasan Sportiin, jossa hän pelasi niin A-nuorissa kuin Mestiksessä. Kaudeksi 2010-11 Peltola siirtyi Ilvekseen, jossa teki SM-liigadebyyttinsä samalla sesongilla. Tamperelaisseurassa hän pelasi neljällä kaudella yhteensä 164 runkosarjaottelua tehopistein 14+24=38.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa