TUTO havittelee kahta Liigakonkaria riveihinsä – ”Ennemmin tai myöhemmin”

TUTO avasi virallisesti syksyn harjoituskautensa, kun ryhmä viiletti jäällä maanantaina ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan yhdessä.
Nuoren joukon mukana nähtiin myös Liigasta tuttu konkarihyökkääjä Timo Pärssinen, jolla ei ole vielä sopimusta minnekkään.
Joukkueen päävalmentaja Ismo Lehkonen myönsi ottavansa TUTO-kasvatin enemmän kuin mielellään ”kotiin”.
– ”Pärän” tilanne on se, että hän on hyvässä kunnossa. Ja toivottavasti pelaa myös meillä – ei se sen vaikeampaa ole. En tosin tiedä, miten markkinat vetävät tällä hetkellä, Lehkonen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
– Me luotetaan kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin Timo pelaa kasvattajaseurassaan. Onko se tämä kausi? Sen näkee ajan kanssa.
Toisen TUTO-kasvatti Aki Uusikartanon tilanne on erilainen. Pelikuntoon pääseminen vaatii vielä aikansa, sillä turkulainen toipuu kesän operaatiostaan ainakin myöhään syksylle.
– Uusikartano oli aamulla liukumassa jäällä. Hän kuntouttaa itseään meidän fysion Viljo Niemeläisen kanssa. Sen ohella hän luistelee sen, minkä uskaltaa. Häneen pätee samat sävelet kuin Pärssiseen, toivottavasti hän pelaa meillä – ennemmin tai myöhemmin.
TUTOlla on kasassaan varsin nuori ryhmä jälleen kerran. Lehkonen myöntää, ettei parin konkarin sisäätulo olisi ainakaan pahitteeksi.
– Ja he ovat myös varsin tuttuja naamoja. Tulevat heittämällä sisään ryhmään, mikä helpottaa paljon, kokenut valmentaja kiteytti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Pittsburgh teki päätöksensä: Jevgeni Malkinista tipahti jättimäinen paljastus
- Uusiin maisemiin – Liigasta tuttu suomalaisvahti vaihtaa seuraa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue