Liiga-seura tiedotti huippuhankinnasta – ”Tuo menestymisen kulttuuria”
Kuva: Juha Tamminen
KalPa tiedottaa, että seura on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Laitahyökkääjä Michal Birnerin sopimus käsittää ensi kauden ja maalivahti Samu Perhosen sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta, joista jälkimmäinen kausi on seuran optiolla.
– Michal tuo meille paljon asioita joita valmennus näki tarpeelliseksi joukkueelle. Hän on kokenut pelaaja, joka tuo meille kokemuksen lisäksi myös kiekollista taitoa ja vahvaa luistelua. Michal on valmennuksellemme entuudestaan tuttu pelaaja ja hän on jo näyttänyt pystyvän tekemään Liigassa numerotulosta. Tarvitsimme hänen tyyppistään monipuolista pelaajaa ja lisäksi hän tuo joukkueeseen menestymisen kulttuuria, taustoittaa hankintaa urheilujohtaja Kimmo Kapanen.
Perhonen pelasi viime kaudella USHL-sarjaa ja HIFK:n riveissä nuorten Liigaa.
– Samu on nuori ja erittäin hyväraaminen maalivahti, jota lähdemme kehittämään Savossa nyt seuraavalle tasolle. 3. kierroksen NHL-varaus parin vuoden takaa kertoo hänen olevan ison potentiaalin lahjakkuus. Hän tulee taistelemaan toisen nuoren maalivahdin Tuukka Smuran kanssa paikasta Eero Kilpeläisen haastajana, Kapanen kertoo
KalPan joukkue alkaa olla kasassa. Pittsburgh Penguinsin kanssa tulokassopimuksen tehneen Kasperi Kapasen tilanne on silti yhä avoin.
– Michal Birner oli yhden puuttuneen laitahyökkääjän hankinta. Tämä on nyt se ryhmä try out pelaajineen, joka menee elokuun alussa jäälle. Mikäli Kasperi pelaa ensi kaudella Pohjois-Amerikassa, siinä tapauksessa hänen tilalleen etsitään pelaaja, urheilujohtaja toteaa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!