Jokerien kasvatti palaa Pohjois-Amerikasta Mestikseen
LeKin Mestis-joukkue on solminut lisää kautta 2014-2015 koskevia pelaajasopimuksia.
Seuratiedotteen mukaan puolustajista sopimuksen tekivät Jimi Kuronen sekä Jimi Santala ja hyökkääjistä puolestaan nimen sopimuspaperiin kirjoitti Jesse Huhtala. Yhteensä sopimuspelaajia on tällä hetkellä 13 kpl.
19-vuotias Kuronen on Jokereiden kasvatti, joka on pelannut edellisen kauden Pohjois-Amerikassa OHL- ja USHL- liigoissa. Kuronen on erittäin lahjakas puolustaja, joka on jo B-juniori-ikäisenä tehnyt hyviä pisteitä Nuorten SM-liigassa. Hän on pelannut myös yhdet alle 18-vuotiaiden MM-kisat.
26-vuotiaan Jimi Santalan ura on puolestaan viime vuosina sujunut Ranskan liigassa varsin tehokkaasti. Kaudella 2013-2014 Amiensin joukkueessa 26 ottelussa Santala teki 24 pistettä. Mestistä Santala on ennen LeKiä pelannut Jukureiden, Kiekko-Vantaan sekä RoKin peliasuissa yhteensä 56 ottelua.
21-vuotias Jesse Huhtala voitti viime kaudella Nuorten SM-liigan pistepörssin Lukon paidassa komeilla tehoilla 28+38=66. Alun perin Ässäkasvatti on ehtinyt pelata myös viisi SM-liigaottelua Patapaidassa.
LeKin joukkue kokoontuu yhteen ensi viikon loppupuolella ja aloittaa tiukan valmistumisen kohti syyskuussa alkavaa Mestis-kautta 2014-2015
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä