Kuten aiemmin tuli esille, Kärppien riveissä keväällä mestaruuden voittanutta maalivahtia Jussi Rynnästä ollaan viemässä takaisin Pohjois-Amerikkaan. Edelliskaudeksi takaisin Suomeen palanneen Rynnäksen siirtoa rapakon taakse vihjaili The Globe and Mailin toimittaja James Mirtle. Viime syksynä Leijonien paitaa Karjala-turnauksessa kantanut ja erittäin vahvan runkosarjan pelannut Rynnäs myöntää, että kuvio saattaa olla mahdollinen. – Vielä on hankala sanoa varmaksi mitään, kun vasta heinäkuun alussa on se kunnon neuvotteluaika. Mutta muutamat seurat ovat osoittaneet kiinnostusta, Rynnäs sanoi SuomiKiekko-sivustolle. 27-vuotias Rynnäs pitää NHL:ää kuitenkin kovana tavoitteena. – Tähtäin on sinne vahvasti. Rynnäksen mukaan seuraavien kahden viikon aikana asian suhteen ollaan viisaampia. Rynnäs on tällä hetkellä NHL:n suhteen vapaa agentti, eli hän saa neuvotella vapaasti minkä tahansa seuran kanssa. Kuinka paljon Kärppien kanssa on sitten asiasta puhuttu? – Ei sen suuremmin, mutta kyllä he tiedostavat tilanteen, Rynnäs tuumaa. Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: