Jokerit värväsi keskushyökkääjän
Kuva: Juha Tamminen
Jokerit on tehnyt keskushyökkääjä Kurtis McLeanin kanssa sopimuksen kaudesta 2014-15, vahvistaa seuratiedote.
Kanadalainen siirtyy Helsinkiin KHL-joukkue Metallurg Novokuznetskista.
Viime kausi oli McLeanille, 33, ensimmäinen KHL:ssä. Hän oli Metallurgin toiseksi paras pistemies tehtyään runkosarjassa 47 ottelussa tehot 9+13=22.
– McLean on laadukas pelintekijä, rightin puolelta pelaava kokenut pelaaja, joka on ollut pitkään huipulla. Hän tuntee hyvin eurooppalaisen pelityylin, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.
Ennen siirtoaan KHL:ään McLean edusti kaksi vuotta Sveitsin liigassa pelaavaa Langnauta. Molemmilla kausilla kanadalainen oli joukkueensa paras pistemies. Kaudella 2011-12 hän teki 49 ottelussa 14+28=42 ja seuraavana vuonna 46 pelissä 7+34=41 tehopistettä.
Myös Suomi on tuttu paikka keskushyökkääjälle, sillä hän edusti vuosina 2009-11 Rauman Lukkoa. Jälkimmäisellä kaudella McLean oli SM-liigan pistepörssin neljäs runkosarjassa ja merkittävässä roolissa raumalaisjoukkueen matkassa pronssimitaleille.
Ennen saapumistaan eurooppalaisiin kaukaloihin McLean pelasi Pohjois-Amerikassa pääasiassa AHL:ssä. Kaudella 2008-09 keskushyökkääjä sai tililleen uransa ensimmäiset NHL-ottelut New York Islandersin paidassa. Neljässä pelissä syntyi yksi maali.
Kanadan maajoukkueessa McLean on pelannut vuosien 2011 ja -12 Spengler Cupissa Sveitsissä. Jälkimmäisessä turnauksessa Kanada voitti arvostetun turnauksen mestaruuden.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?