USA:n Tim Thomas hehkutti kamppailun jälkeen: ”Nuori puolustus teki erittäin hyvää työtä”
Kuva: Ilari Isotalo
USA:n ja Leijonien kova taisto päättyi sunnuntaina lopulta jenkkien voittoon lukemin 3-1.
Vaikka Leijonat painosti pelissä paljon ja loi maalipaikkoja runsaasti, pisti USA kapuloita rattaisiin oikein kunnolla.
Puolustaminen oli erittäin laadukasta ja viimeisenä lukkona maalilla toimi erittäin hyvin torjunut Tim Thomas.
– Joukkue petrasi erittäin kovasti siinä, että miten he puolustivat edessäni. He muun muassa blokkasivat paljon kuteja. Nuori puolustus teki erittäin hyvää työtä tänään, Thomas kehaisi.
Juuri tuollaista USA tarvitsikin Thomasin mukaan.
– Tuossa meidän pitää onnistua erittäin hyvin täällä ja petrausliikkeelle ei olisi voinut tulla parempaa kohtaa kuin tätä joukkuetta vastaan.
Mutta haastava peli joka tapauksessa oli, mutta loppupeleissä hyvin antoisa.
– Aina tämmöiset kovatasoiset pelit ovat sellaisia, mitä on mukava muistella myöhemmin. On hauskaa, jos kaikki sujuu hyvin, mutta samalla se on hermostuttavaa. Varamaalivahtimme (David) Leggio heitti minulle pelin jälkeen, että olipa se stressaavaa. Heitin takaisin siihen taas niin, että hei, eihän se ollut kuin noin 59 minuuttia ja 35 sekuntia stressaavaa!, Thomas naureskeli.
– Mutta tämmöisiä pelejä on mukava muistella ja ne jäävät mieleen.
Ilari Savonen, Minsk
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!