Suomen verkkoon MM-kisoissa maalannut Mestis-pelaaja mukaan kisoihin
Kuva: Ilari Isotalo
Kajaanin Hokissa vahvan kauden pelanneet Teddy Da Costa ja Anthony Guttig on valittu mukaan Ranskan MM-kisaryhmään, Hokki kertoo tiedotteessaan.
28-vuotiaalle Teddy Da Costalle MM-kisat ovat jo uran neljännet. Aiemmin 20 pelaamassaan MM-ottelussaan Da Costa on iskenyt tehot 3+1.
Päättynellä kaudella Da Costa oli Hokin tehokkain maalintekijä 25 osumallaan, jonka lisäksi ranskalaissentteri kirjautti tililleen 18 syöttöpistettä. Pudotuspeleissä Da Costa merkautti 10 ottelussa tehot 4+8=12.
Lokakuussa 26 vuotta täyttävä Anthony Guttig pelaa Minskissä uransa kolmannet MM-kisat. MM-kisaurallaan Guttig on iskenyt tehot 1+1. Toistaiseksi ainoa maali syntyi Suomea vastaan kevään 2012 MM-kisoissa Helsingissä.
Runkosarjassa Guttig oli runkosarjassa Hokin toiseksi paras pistemies tehoilla 20+32=52. Pudotuspeleissä ranskalaislaituri oli vastaavasti joukkueen tehokkain pelaaja, kun 12 pudotuspeliottelussa syntyi tehot 5+9=14.
Hokkia kaudella 2010–2011 edustanut Charles Bertrand sen sijaan tippui viimeisenä ulos Ranskan kisajoukkueesta.
Ranska pelaa MM-kisojen A-lohkossa. Joukkue avaa kisaurakkansa heti avauspäivänä perjantaina, kun vastaan asettuu yksi kisojen suurimmista voittajasuosikeista Kanada.
Lisäksi Ranska kohtaa alkulohkossa Italian, Slovakian, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Tshekin. Viime keväänä Ranska oli lopputuloksissa sijalla 13.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”