Minnesotan tähtipelaajilla surkeat tilastot Chicagoa vastaan – luvassa muutoksia?
Minnesota Wildin avainpelaajat ovat pysyneet tiukasti Chicago Blackhawksin pihdeissä.
Chicago johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Historia puoltaa vahvasti Chicagon menestystä. Joukkueet kohtasivat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vuosi sitten, jolloin Chicago eteni jatkoon voitoin 4-1.
Yksi merkittävä syy tähän löytyy tilastoista. Chicago on saanut Minnesotan avainpelaajiin lukeutuvat Zach Parisen, Mikko Koivun ja Ryan Suterin kuriin.
Viime kevään pudotuspeleissä Chicagoa vastaan Koivu ja Suter jäivät pisteittä ja Parise onnistui maalinteossa vain kertaalleen viiden ottelun aikana. Trion yhteenlaskettu teholukema oli -18.
Tänä vuonna Parise mätti ensimmäisellä playoff-kierroksella Coloradon verkkoon tehot 3+8, Koivu 1+5 ja Suter 1+3.
Nyt kun vastassa on jälleen Chicago, niin kolmikon pistehanat ovat menneet pahasti tukkoon. Parise on saalistanut kahteen peliin yhden syötön, mutta siihen pisteet jäävätkin.
Suterin teholukema on tämän kevään Chicago-peleissä pakkasella viisi osuma, Parisen ja Koivun kolmen maalin verran. Selvää on, että Minnesota kaipaa avainmiehiltään tasonnostoa jatkoon mieliäkseen.
Minnesotan päävalmentaja Mike Yeo kaavailikin tekevänsä seuraavaan otteluun ketjumuutoksia.
– Pidän huolen siitä, että me pohdimme tarkasti kaikkia säätöjä, joita voimme tehdä, Yeo sanailee Minnesota Star Tribunelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!