Leijonien luottosentteri: ”Tehdään paljon hommia mutta ei oikein saada mitään aikaiseksi”
Leijonilla alla tähän mennessä Minskin MM-turnauksesta on kaksi ottelua, joista kummastakaan pistetili ei ole täyttynyt ei yhden yhdellä merkinnällä.
Ensin Latvia oli lauantaina parempi ja sunnuntaina puolestaan Venäjä vei täydet pisteet oltuaan edellä lukemin 4-2.
Kaksijakoisuutta oli jälleen ilmassa.
– Vähän huono alku taas. Pääsivät siinä 2-0-johtoon ja sen jälkeen oli sitten taas ihan tiukkaa vääntöä. Pelattiin tavallaan ihan hyvin ja tehtiin hommia, mutta ei sitten ihan kunnolla oikein päästy painamaan, vaan samalla Venäjä puolusti hyvin, Leijonien luottosentteri Jarkko Immonen pohdiskeli kamppailua SuomiKiekko-sivustolle.
– Loppua kohden päästiin enemmän ja enemmän peliin mukaan. Mutta näistä pitää vain ottaa oppia ja keskittyä sitten taas tulevaan, Immonen jatkoi.
Yksi ottelun iso avainteema, jäähyttömyys oli jälleen mutkallaan, liialti jo ihan voiton kannalta.
– Ne tulevat vielä noihin alkuihin peleissä. En tiedä mistä se johtuu, mutta ei noita vain oikein saisi tulla.
Juuri sieltä saralta löytyy yksi iso teema jatkoa ajatellen. Samalla Immosella on selvä parannuskohde tiedossa pelillisen nyanssin suhteen.
– Nyt heitellään vähän huonosti kiekkoja päätyyn ja sitä kautta menetetään niitä, eikä oikein päästä taas antamaan painetta syvään. Tehdään paljon hommia mutta ei oikein saada mitään aikaiseksi nyt.
Ilari Savonen, Minsk
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n