Siihen törmää kahvipöydässä, keskustelupalstoilla, kentän laidalla ja sen sisällä. Jokainen suomalainen on kuullut ilmauksen ”Me ollaan hävitty tää peli”.

Ehkä jotkut ovat jopa luulleet, että tuo ominaisuus on osa meidän suomalaisten dna:ta. Ennen sanottiin, että helvetti jäätyy ennen kuin Suomi voittaa euroviisut tai pääsee jalkapallossa arvokisoihin.

Nyt odotetaan enää tuota jälkimmäistä – ja ehkä tuo odotus päättyy jo kahden vuoden päästä.

Ja harva osasi vaikkapa kymmenen vuotta sitten odottaa menestystä koripallossa ja lentopallossa. Nyt se alkaa tuntua, no, ei nyt arkipäiväiseltä, mutta jollain tavalla selvältä asialta kuitenkin.

Ennakko-odotuksien ylittäjä

Paras esimerkki voittamisen kulttuurista Suomessa on Leijonat. Vuodesta toiseen – miehistä riippumatta – Leijonat on ollut voittava joukkue. Okei, aina Leijonat ei ole palannut kisoista kultamitalin kanssa. Mutta harvassa ovat viime ajoilta ne kisat, jolloin Suomi ei olisi ylittänyt ennakko-odotuksia.

Neljä kertaa peräkkäin välierissä MM-kisoissa ja mitalit kolmissa edellisissä olympialaisissa ovat kovia saavutuksia.

Jos Suomi taipuu taas joskus raskaan turnauksen päätteeksi finaalissa Ruotsille, jos Jarkko Nieminen ei enää koskaan voita ATP-turnausta; tai jos Huuhkajat ei onnistu pääsemään MM-kisoihin. Voisiko tällöin olla kyse jostain muusta kuin pään kestämättömyydestä ja voittamisen kulttuurin puutteesta? Nämä selitykset ovat laiskoja. Ja toisaalta ehkäpä odotukset ovat liian rajuja, yksinkertaisesti ylimitoitettuja.

Jo se, että pääsee taistelemaan tuollaisista asioista, on kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Että ylipäätänsä pääsee tuollaiseen tilanteeseen, täytyy olla moninkertainen voittaja.

Kunniaa on myös ilman kultaa

Menestystä pitäisi aina arvottaa lähtökohdista. Kun kirjoitan tätä tekstiä, Leijonat johtaa Tshekkiä välierässä kahden erän jälkeen 2-0-lukemin. Voihan se olla, että Tshekki painelee vielä ohi. Eihän sitä tiedä.

Matkalla maailmanmestariksi Suomen pitäisi taistella vielä monia todennäköisyyslaskelmia vastaan. Mutta se ei ole olennaista. Olennaista on vain se, että Leijonat on vuosikausien ajan taistellut näitä lukuja vastaan menestyksekkäästi.

Toisin sanoen Leijonat on luistellut jäältä voittajana silloin, kun kaiken logiikan mukaan näin ei olisi pitänyt käydä.

Oikeastaan Suomessa jos jossain riittää kulttuuria ylivertaisen vihollisen kaatamisesta. Viimeisimpinä esimerkkinä annettakoon Kanada-puolivälierä ja Sotshissa Venäjän kaato samaisessa kisavaiheessa.

Eikö tämä juuri ole voittamisen kulttuuria?

Eikä voittaminen ole pelkästään kultaa kaulassa. Voittamisen kulttuuri on enemmänkin sitä, että joukkue on parempi kuin siitä muodostuvien yksilöiden kokonaissumma. Tai että yksilö suoriutuu tiukassa kisapaikassa jatkuvasti keskitasoaan paremmin. Että ollaan oikeastaan parempia kuin oletus olisi.

Eikö näin ole yleensä – etenkin tänä vuonna – Leijonien tapauksessa? Eikö näin ole nykyään myös Huuhkajien, Susijengin ja lentopalloilijoiden kohdalla?

Suomi on oikeastaan voittajien maa. Sankarien maa, jos maajoukkueita katsotaan.

Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)

Aiheet Artikkelit Leijonat MM2014