Jukka Rautakorpi lähtee Tapparasta kolmeksi vuodeksi – tässä on uusi päävalmentaja!
Kuva: Ilari Isotalo
Tapparan päävalmentajana toiminut Jukka Rautakorpi siirtyy ulkomaille.
Rautakorpi ja Tappara ovat sopineet, että Rautakorpi voi siirtyä valmentamaan voimassa olleesta valmentajasopimuksesta huolimatta ulkomaille.
Tappara ja Rautakorpi ovat alustavasti sopineet, että Rautakorpi palaa Tapparan organisaatioon kolmen vuoden kuluttua.
– Kun kaksi vuotta sitten aloitin Tapparan päävalmentajana, ainoana tavoitteenani oli yhdessä muun valmennusryhmän kanssa nykyaikaistaa Tapparan urheilutoiminta ja palauttaa Tapparaan voittamisen kulttuuri. Onnistuimme tavoitteessamme, ehkä odotettuakin aikaisemmin, Rautakorpi sanoo tiedotteessa.
Pesti ulkomailla oli houkutteleva.
– Nyt kun minulle on tarjottu mahdollisuutta toimia sellaisessa valmennustehtävässä, jota en ole aiemmin kokenut, olen halunnut ottaa tehtävän vastaan, Rautakorpi selvittää.
Tapparan uudeksi päävalmentajaksi on nimetty Jussi Tapola, joka on toiminut Tapparan valmentajana kahden edelliskauden ajan.
– Tähän tilaisuuteen oli helppo tarttua, koska olen ollut nyt yhdessä Rautakorven ja muun valmennusryhmän kanssa viimeiset kaksi vuotta tiivisti kehittämässä Tapparan harjoittelua ja pelitapaa nykyajan vaatimusten mukaiseksi, Tapola sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”