Jääkiekkoperheen uudessa jäsenmaassa on vasta 39 pelaajaa – ”12 naista kiinnostunut”

Tämän maan kiekkoilijoista et ole varmaan vielä kuullut.
Jonain päivänä ehkä saatat kuulla – tai sitten et, mutta joka tapauksessa Kansainvälinen jääkiekkoliitto otti lauantaina siipiensä suojaan uuden valtion, kun Omanista tuli IIHF:n ulkojäsen. Se on jäsenmaa numero 73.
Niin, Omanista, tuosta kolmen miljoonan asukkaan Persianlahden öjyvaltiosta. Maassa on tällä hetkellä vasta 39 rekisteröityä pelaajaa – 24 aikuista, 15 junioria! IIHF:n uutisen mukaan myös 12 omanilaisen naisen on ilmoitettu olevan kiinnostunut pelaamaan kiekkoa.
– Jääkiekko tuli Omaniin muutaman henkilön ansiosta. He kokosivat Omanin joukkueen melkein 12 vuotta sitten, kertoo maan kiekkokomitean presidentti Anad Al-Balushi.
Omanin joukkue harjoittelee nykyään varsin uudella areenalla pääkaupunki Muscatissa. Kaukalolla tosin on kokoa vain 45 x 25 metriä, kun Euroopassa normaalikaukalon mitta on tällä hetkellä noin 60×30 metriä.
Oman ei lähde MM-kisojen alimpaan sarjaan vielä ensi vuonna, mutta Al-Balushin mukaan ulkojäsenyys luo uusia mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan.
Omanin lisäksi toinenkin maa sai uuden statuksen, kun Georgiasta tehtiin IIHF:n täysjäsen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kultaleijona Oliwer Kaski vaihtaa joukkuetta
- Onko Dallas-kapteeni pelannut viimeisen pelinsä seurassa? Näin hän itse kommentoi
- Lähde: TPS-peluri pelaa ensi kaudella KHL:ssä
- Roope Hintz teki karun paljastuksen Darnell Nurselta saamastaan vammasta
- Ilveksestä tuttu hyökkääjä lopettaa pelaajauransa – ryhtyy valmentajaksi
- Lähde: TPS:n ulkomaalaisvahvistus lähdössä KHL:ään
- Ruotsissa kerätään rahaa suomalaisvahvistusta varten: ”Tarvitsemme panostasi”
- Sebastian Aholta napakkaa palautetta Carolinan seurajohdolle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Pelicans solmi jatkosopimuksen ulkomaalaistähtensä kanssa
- Pelicansin julkaisu oli virheellinen – konkarilla ei olekaan sopimusta!
- IL: Antti Pennasen kohdalla tehtiin iso päätös
- Lähde: HIFK:n supertähden pöydälle iskettiin tarjous – maisema vaihtuu
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä palaa Suomeen!
- Tässä Kim Strömbergin uusi joukkue!
- Ryan Laschista tipahti iso siirtohuhu!
- Maalipyssy jättää Kiekko-Espoon – tässä on uusi seura
- Jokereilta järisyttävän suuri sopimusuutinen
- Aleksander Barkov: Pohjois-Amerikasta kajahti huima arvio
- Urheilucast: TPS sopimukseen NHL:stäkin tutun suomalaismaalivahdin kanssa
- Kaksinkertainen Suomen mestari Charles Bertrand palaa Liigaan – tässä uusi seura