Ilveksen maalivahti siirtyy KHL:ään
Kuva: Ilari Isotalo
Maalivahti Ville Kolppanen siirtyy ensi kaudella KHL:ään.
Asiasta kerrotaan Ilveksen verkkosivuilla. Ilves ja Kolppanen ovat purkaneet keskinäisen pelaajasopimuksen, koska Kolppanen on tehnyt sopimuksen KHL-seuran kanssa. Uuden seura nimi tulee julkisuuteen myöhemmin.
– Kun Kolppanen nyt sai mahdollisuuden ottaa seuraavan askeleen urallaan ja pääsee pelaamaan maailman toiseksi kovimmassa kiekkoliigassa, niin silloin on onnistuttu pelaajan kehittämisessä. Kolppanen pelasi hienon kauden, Ilveksen urheilujohtaja Juha Pajuoja sanoo.
Kolppanen kertoo, että päätös lähteä KHL:ään oli hänelle todella vaikea, koska Ilves on auttanut miestä paljon uralla eteenpäin, ja viime kausi oli hänelle menestys aina Leijona-paitaan saakka.
– Sain Ilveksen todella hienoilta faneilta paljon voimia viime kaudella vaikeilla hetkillä, ja sellaisia hetkiä tulen varmasti kaipaamaan. Kuitenkaan nyt saamaani mahdollisuutta ei voi jättää käyttämättä. Tämä on urallani iso askel eteenpäin, ja haluan ottaa uusia haasteita vastaan, Kolppanen tiivistää.
21-vuotias Kolppanen on pelannut Liigassa 79 ottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!