Glen Hanlon selitteli Leijona-pelin outoa maalivahtivalintaansa
Kuva: Ilari Isotalo
Valko-Venäjän ja Leijonien välisessä ottelussa moni hierasi varmasti silmiään, kun kotijoukkueen maalille luisteli Kevin Lalande.
Kolmosvahti herätti syystäkin ihmetystä muun muassa paikallisen median osalta, joka kyseli kovasti sitä, miksi tämmöiseen ratkaisuun päädyttiin.
– No, antakaas kun kerron, Hanlon aloitti näyttävästi ja pienen huumorin kera.
– Kun heräsin, sain kuulla, että ykkösvahtini Vitali Koval on sairaana. Ajattelin, että Andrei Mezin aloittaa. Mutta hän loukkasi nivusensa myöhemmin, käskijä kertasi.
27-vuotias torjuja esiintyi luukulla mainiosti.
– Osoittautui, että Kevin pelasi loistavasti, Valko-Venäjän luotsi jakoi kehua.
Kokonaisuudessaan Hanlon piti ottelua, tappiosta huolimatta, varsin viihdyttävänä.
– Oli hauskaa olla tuossa mukana. Itse olen yrittänyt vuosia oppia sitä, että miten Suomi pelaa ja nyt tuntui siltä kuin kaukalossa olisi ollut hyvin kaksi samanlaista joukkuetta.
Tällä kertaa suurin ratkaisijahahmo ei löytynyt Valko-Venäjän riveistä, vaan nyt ottelu kääntyi vastustajalle tulikuuman Petri Kontiolan johdolla.
– Parissa viime pelissä olemme päässeet pitkälle juuri Mihail Grabovskin ja Sergei Kostitsynin onnistumisilla. Nyt taas se pelin suurin onnistuja oli Kontiola, joka sai kiekon oikeaan paikkaan ja iski osuman erittäin hienolla kudilla, Hanlon antoi tunnustusta.
Ilari Isotalo, Minsk
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia