Veli-Matti Savinaisella päinvastainen tilanne verrattuna viime kevääseen
Hyökkääjä Veli-Matti Savinainen on yksi Leijonien ensimmäiseen leiriryhmään valituista KHL-pelaajista. Takana on uran ensimmäinen kausi Venäjällä.
Savinainen ja hänen tempauksensa palkata kaksi kaveriaan mukaan asumaan Hanti-Mansijskiin sai paljon julkisuutta. Siitä myös oli Savinaisen mukaan suuri apu elämiseen ja olemiseen.
– Vedin ensimmäiset kolme kuukautta hallin ja himan väliä, eikä ollut mitään tekemistä. Sitten kun he tulivat, niin kyllä se helpotti sitä perusarkea, kertailee Savinainen Venäjän oloja SuomiKiekko-sivustolle.
Savinainen tuli vuosi sitten Ässien kultahuumasta suoraan MM-kisoihin, mutta nyt hänellä on edessään täysin erilainen kisapaikkataistelu, kun hän vetää kevään ns. pitkän kaavan kautta. Kaksi vuotta sitten Savinainen kävi myös läpi pitkän leirityksen jääden MM-joukkueen ulkopuolelle.
– Nyt lähden taistelemaan kisapaikasta täysillä. On kunnia pelata MM-kisoissa.
Ainakin harjoituksissa ennen Latvia-peliä hän oli Petteri Wirtasen ja Leo Komarovin kanssa samassa ketjussa.
– Varmaan ihan omaa peliä minulta halutaan. Taklauksia, kiekkoa maalille ja itse perään reboundeja hakkaamaan, ennakoi Savinainen.
Suomi kohtaa Latvian torstaina Jyväskylässä ja perjantaina Kuopiossa. Savinaisen ajatuksia KHL-kaudesta, Hannu Jortikasta ja MM-kisoista lisää lähiaikoina SuomiKiekko-sivustolla toimittaja Panu Markkasen piinapenkki -erikoishaastattelussa.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?