Saku Koivu Ducksin heikoista hetkistä: ”Kyllähän se kysymysmerkkejä herättää”
Anaheim Ducksin nykytilannetta spekuloitaessa ristiriidan aiheuttaa sarjataulukko. Ducks, joka taistelee, ainakin teoriassa, vielä jopa runkosarjan voitosta, on kuitenkin sivuraiteilla. Ainakin ohuesti. Ollut jo hetken aikaa.
Maanantaina Ducks-juna puksutti kaksi eraa penkan puolella niin, että heikompaa hirvitti. Ja vaikka pelaajat laittoivat, varmasti osin aiheesta, alun kankeuden vierasreissusta palautumisen piikkiin, siitä ei yksistään ole kysymys. Juuri nyt joukkue ei jaksa tai halua repiä itsestään kaikkea irti.
Ducksin suomalaissentteri Saku Koivu ei halunnut ylireagoida maanantain starttiin, mutta ei katsonut sitä läpi sormienkaan.
– Missään tapauksessa kahteen ensimmäiseen erään ei voi olla tyytyväinen. Kyllähän se kysymysmerkkejä herättää, Koivu totesi SuomiKiekko-sivustolle.
Minkälaisia kysymysmerkkejä?
– No, tasaisuuden suhteen ensinnäkin. Pelataan kaksi erää täysin pelisysteemin ulkopuolella. Kun mennään playoff-kiekkoon huippujengejä vastaan, niin harvoin nouset 0-3:sta tai 1-4:stä. Me ei saatu kahteen erään mitään aikaan. Peli ei voi heittelehtiä, Koivu vastasi.
Mutta samaan kuutenkymmeneen minuuttiin Ducks näytti, miksi se on läntisen konferenssin kakkonen. Kolmannen erän hurja dominanssi näytti, mitä joukkue parhaimmillaan osaa.
– Kolmatta erää, kun katsoo, näkee mihin me pystytään. Meidän pitää vaan oppia pelaamaan ne huonot hetket niin, että vastustaja pysyy nollilla. Se pyörä, mikä (lauantaina) Vancouverissa pyöri, se varmuus, sitä tässä haetaan, Koivu sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Liikaa Koivu ei , aivan oikein, halunnut lähteä painoarvoa maanantaille antamaan.
– En mä nyt silti tämän yhden pelin vuoksi halua liian huolissani olla.
Ei Anaheimissa paniikkinappia kannatakaan painaa, mutta päivänselvää on, että jos joukkue ei saa kahden seuraavan viikon aikana selkeästi uutta vaihdetta silmään, sen pudotuspelihaaveet eivät huhti-toukokuulla kauaa elä.
Tommi Seppälä, Anaheim
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!