Michael Keränen ja Ville Pokka hämillään ”Kiekkoraamatun” ylistyksestä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jääkiekkomaajoukkueessa tänä viikonloppuna MM-kisapaikkaa tavoittelevat Michael Keränen ja Ville Pokka pääsivät hiljattain maailman arvostetuimpana kiekkojulkaisuna pidetyn The Hockey Newsin huomion kohteeksi, kun lehti rankkasi kuusi maailman parasta ”tuntematonta” kiekkoilijaa.
Lehti käytti kriteerinä sitä, että pelaajat eivät saaneet olla pohjoisamerikkalaisia eivätkä paluumuuttajia NHL:stä ja heidän piti olla vähintään todennäköisiä NHL:ään lähivuosina yrittäviä pelaajia.
– Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tuntuu hienolta, jos on huomattu jossain, että tällainenkin kaveri on täällä pelaamassa, äimisteli Keränen SuomiKiekko-sivustolle.
– Hieno asia, jos olen pystynyt pelaamaan niin hyvin, että joku on huomannut. Mukavaa kuulla tällaista, säesti Pokka.
Keräsen ja Pokan lisäksi suomalaisista listalla oli myös maalivahti Mikko Koskinen. SuomiKiekko-sivusto uutisoi listasta huhtikuun 27. päivänä.
– Aika suomalaispainotteinen lista. Eivät varmasti olleet vääriä valintoja. He muutkin ovat kovia äijiä, Keränen tunnusti.
Listan toisen puoliskon täyttivät Metallurg Magnitogorskin Jan Kovar, Linköpingin Simon Hjalmarsson, Avtomobilist Jekaterinburgin Nikita Tryamkin.
Pokka ja Keränen kohtasivat useaan otteeseen myös kotimaan Liigassa tällä kaudella.
– Keränen on erittäin juonikas kiekon kanssa ja vaikea puolustettava. Ei aina tiedä, miten sen tavoittaa. Hän pystyy ratkomaan itse ja syöttämään hyvin. Molemmat on huomioitava, kehui Pokka.
Pokka on New York Islandersin toisen kierroksen varaus kesältä 2012. Kerästä ei ole varattu. Koskinen kävi kokeilemassa NHL-uraa kausina 2009-12.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!