Kärpille finaalipaikan varmistanut luottolaituri: ”Tiukka sarja – hyvä vastus oli”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien sankariksi viidennessä välieräsarjan ottelussa SaiPaa vastaan nousi Mika Pyörälä, joka varmisti jatkoeräosumallaan finaalipaikan oululaisjoukkueelle.
Keskiviikon ottelun voiton myötä sarja kääntyi Kärpille 4-1.
Kokonaisuudessaan viidennestä ottelusta Pyörälällä jäi hyvä maku siitä, miten joukkue suoritti.
– Pystyttiin parantamaan pelin edetessä. Ehkä pikkaisen hyökättiin yli alussa, mutta sen jälkeen saatiin pakettia hieman tiiviimmäksi ja pystyttiin rytmittämään hyökkäyksiä paremmin. Ei ihan koko ajan menty sitten päästä päähän. Mun mielestä ihan hyvä suoritus meiltä, pysyttiin kärsivällisinä, Pyörälä tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.
Pyörälä iski ratkaisuosuman puolittaisesta läpiajosta, johon hän sai hyvän syötön Ville Pokalta. Ratkaisu oli lopulta hieman erikoisempi.
– Olin askeleen edellä vastustajan puolustajaa, mutta ei oikein päässyt maalille ajamaan, niin päätin koittaa rystyltä. Ei siellä hirveän isoa aukkoa ollut, mutta sattui menemään.
Tunnelmat olivatkin sen jälkeen koholla.
– Hyvät fiilikset totta kai sen jälkeen. Kopissa oli jo vähän sitä, että nyt on luottavainen tunne tuohon joukkueeseen. Kun vaan jaksetaan rummuttaa, niin kyllä se maali sieltä tulee.
SaiPa-sarja meni lopulta Pyörälän mukaan juuri niin kuin oli odotettu.
– Oli tiukkoja pelejä heitä vastaan jo runkosarjassa ja tiedettiin, että heillä on luisteluvoimainen joukkue, joka antaa paljon prässiä. Pari kertaa oltiin sitten paineen alla vähän hädässä, mutta löydettiin sitä varten keinot ja puolustettiin samalla hyvin tiiviisti.
– Tiukka sarja, hyvä vastus oli, Pyörälä tiivisti.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!