Jenkkipakki jättää Lukon – ”Hieno seura – hienoja muistoja”
Kuva: Ilari Isotalo
Lukon pronssijuhliin päättyi samalla monen pelaajan taipaleet seurassa. Yksi heistä löytyi raumalaisten ulkomaalaisosastolta.
Jenkkipakki Matt Generous pelasi kolme kautta kestäneen rupeamansa viimeisen ottelun kanaalikaupungissa.
– Hieno seura ja hienoja muistoja. Tämä oli mainio mahdollisuus itselleni, joten olen tyytyväinen näistä kaikista vuosista, puolustaja kiitteli SuomiKiekko-sivustolle.
Lukko saa yleispakkina häärineeltä Generousilta pelkkiä kehuja. Fraasien takaa paistaa kuitenkin aito tyytyväisyys.
– Kun tulin tänne ja Suomeen ensimmäistä kertaa, en tiennyt yhtään, mitä odottaa. Mutta tämä on ollut mahtavaa – jokainen tyyppi huoltajasta valmentajiin ja kannattajiin organisaatiossa on ollut huippuluokka. Joten olen viihtynyt.
Pronssi tuo lohtua koko kauden osalta. Silti välierätappio jätti asioita hampaankoloon.
– En halua valehdella, se jäi kyllä harmittamaan ja harmittaa vieläkin. Mestaruus oli meidän iso unelmamme, mutta tällaista on urheilu. Pronssikin on hieno tapa päättää yksi ajanjakso.
Suomea Generous ei kuitenkaan jätä. Kuten Ilta-Sanomat jo uutisoi, siirtyy fyysinen vääntäjä Vaasan Sportin riveihin.
– En ole vielä ehtinyt miettiä tulevaa. Nyt pitää vain nauttia tästä – aika Raumallani oli mahtavaa, pakki kiteytti.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!