Antti Niemi otettiin vaihtoon, Sharksille tappio – “Ihmeellisiä maaleja meni”
San Josen maalivahti Antti Niemi joutui Anaheimissa vaihtoon kesken ottelun. Sharksin päävalmentaja Todd McLellanille riitti toisen erän puolessa välissä, kun Patrick Maroon siirsi illan toisella osumallaan, molemmat Teemu Selänteen syötöistä, Ducksin 3-2-johtoon.
Ei maaleista Niemeä yksin voi syyttää jos kohta ei suomalaismaalivahti aivan parhaimmillaan ollut.
– Vähän ihmeellisiä maaleja meni tänään. Tuntui kyllä ihan hyvältä pelata muuten. Ehkä mä vähän olin myöhässä siinä vanhan aikaisessa (3-2), mutta esimerkiksi 1-0-maalissa, niin ei siellä paljon tilaa ollut. Käteenkin osui, Niemi pyöritteli SuomiKiekko-sivustolle heti ottelun tauottua.
Niemellä on muutenkin vaikea jakso menossa pudotuspelien alla. Viimeisestä yhdeksästä startista vain neljä on päättynyt Niemen voittoon. Niemi on lisäksi päästänyt yhdeksässä viimeisessä ottelussaan lähes kolme maalia ottelua kohden, joten tasaisuus on haussa.
– Tätä tää nyt on ollut. On tullut hyviä pelejä ja sitten huonoja pelejä. En mä nyt kuitenkaan näistä tämän illan maaleista ainakaan jaksa huolissani olla. Näitä tulee ja turha niitä murehtimaan on jäädä.
Kova kovia vastaan
Joukkueena Sharks on ollut mustavalkoinen kummallisuuteen asti. Kymmenestä viimeisestä ottelustaan, missä se on kohdannut pudotuspeleissä olevan joukkueen, se on voittanut kahdeksan. Vastapainoksi se on ollut pulassa heikompien kanssa. – Joo, numeroita en tiennyt, mutta olen mäkin siihen huomiota kiinnittänyt. Joku homma siinä on, ettei saada latausta heikompia vastaan. Mutta mielummin näin päin, etenkin tässä vaiheessa kautta. Kai se kertoo, miten hyvin pystytään pelaamaan, Niemi sanoo. Keskiviikon tappio tarkoitti pacific-divisoonan voiton lipsumista Sharksin käsistä. – Kyllähän se harmittaa. Päästiin monta kertaa lähelle, mutta sitten itse ryssittiin homma ennalta helpommissa otteluissa, Niemi harmitteli. Tommi Seppälä, Anaheim Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?