Noora Rädylle mallia? – Kanadan kultavahti amerikkalaiseen miesten sarjaan
Kanadan toiseen peräkkäiseen naisten olympiakultaan torjunut maalivahti Shannon Szabados liittyy Columbus Cottonmouthsin riveihin.
Seura pelaa Southern Professional Hockey Leaguessa, joka on amerikkalainen ammattilaisliiga, mutta maineeltaan varsin köykäinen esimerkiksi AHL:ään verrattuna. Szabadosista tulee 10 vuotta vanhan sarjan ensimmäinen naispelaaja.
Szabadosille miesten sarjoissa pelaaminen on tuttua puuhaa, muun muassa Alberta Junior Hockey Leaguessa, jossa hänet valittiin sarjan parhaaksi vahdiksi kaudella 2006-2007.
– Columbuksen joukkueessa on kolme minulle tuttua kaveria, joiden kanssa pelasin college-aikoina.
– En ollut koskaan ennen jutellut joukkueen valmentajalle, mutta hän soitti minulle eilen. Luulin, että hän kysyisi minua ensi vuodeksi. Tämä tapahtui aika äkkiä, mutta olen innoissani, Szabados kertoi The Globe and Mailille.
Myös Oilersin treeneissä
Szabados käväisi tällä viikolla myös Edmonton Oilersin miesten treeneissä, kun joukkueella oli pulaa maalivahdeista odotellessaan Viktor Fasthin siirtoa Anaheimista. Nähtäväksi jää, avaako Szabadosin siirto Columbukseen ovia muillekin. Myös Suomen Sotshi-vahti Noora Räty on kovasti haikaillut pelipaikkaa miesten sarjassa. NHL:ssä ei ainuttakaan naista ole jäällä vielä nähty. Lähimmäs on päässyt Manon Rheaume, joka pelasi Tampa Bayn maalilla näytösottelussa 1992.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?