Mikko Koivu: “Olympialaisten missaaminen uran kovin pettymys”
Minnesotan suomalaiskapteenille Mikko Koivulle jääminen pois Sotshin olympiakisoista otti koville. Maajoukkueen uskollisimpiin työhevosiin aina kuuluneelle Koivulle kisojen katseleminen televisiosta oli kova paikka.
– Olihan se huikea pettymys. Ei mulla uralla vastaavaa toista pettymystä ole. MM-kisat on toki aina MM-kisat, mutta olympialaiset on kuitenkin enemmän. Kyllä se söi miestä. Totta kai sitä jossitteli, että miksi just tässä kohtaa, mutta se nyt on sitten loputon tie, Koivu kertasi SuomiKiekko-sivustolle perjantaina Vancouverissa.
Koivun ensimmäisen toipumisennusteen mukaan turkulaisen piti ehtiä Sotshiin, mutta paluu harjoituksiin pudotti Koivun odotukset maanpinnalle.
– Uskoin, että ehdin kisoihin, koska mulle sanottiin niin. Kun tulin takaisin tauon jälkeen, tiesin, ettei ole mitään jakoa päästä pelaamaan. Se teki asian hyväksymisestä vielä vaikeampaa, Koivu sanoi.
Leijonien menestys sentää lievitti pahinta tuskaa.
– Hienolla fiiliksellä seurasin toki kisoja. Ei se menestys kyllä yllätys silleen ollut, että niin monta kertaa on noihin lähdetty altavastaajana, kun kukaan ei ole uskonut meihin. Kovan kautta jätkät meni läpi ja voitti kovia maita. Taas nähtiin, että aina on mahdollisuus, Koivu ylisti.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa