HIFK teki radikaalin ratkaisun viime viikolla, kun päävalmentaja Raimo Summanen erotettiin ja tilalle nostettiin Harri Rindell. Summasen potkuja toki edelsi kaksi nollille hävittyä ottelua, mutta paljon puhetta oli kuulunut myös siitä, että Summanen ja joukkue eivät olisi enää tulleet toimeen keskenään.

Vaikka IFK-organisaatiossa pelaajatarkkailijana jo valmiiksi työskennellyt Rindell teroittaa sitä, että valmentajanvaihdoksen suurimmat syyt olivat pelilliset, on selvää, että hänen myötään HIFK saa profiililtaan ja valmennustavaltaan täysin erilaisen luotsin.

Millaista on tulla toimeen toisen valmentajan työn pohjalta?

– En ajattele niin, että tulen tekemään tätä toisen työn pohjalta. Kausi on niin pitkällä, että työ on jatkumoa siitä. Yllättihän se tietysti täysin, kun kausi on näin pitkällä. Harvoin tässä vaiheessa tehdään näin kovia ratkaisuja. Torstain keskiyöllä tätä tarjottiin, ja aiemmin illalla oli kerran kysytty, miten suhtautuisin ja olisinko valmis.

– Kun toinen soitto tuli, olin valmis. Kaikki seurat ovat totta kai arvokkaita, mutta olen iki-IFK-lainen. Pelasin A-junnuissa jo 70-luvun alkupuolella, ja tunnen koko organisaation. Ja olin IFK:ssa jo töissä pelaajatarkkailijana.

Tulitko vaikeaan tilanteeseen?

– Joukkueen tapaaminen oli perjantaina kello 15. Pääsin sitä ennen juttelemaan valmentajakollegoiden kanssa ja pääsin nopeasti työmoodiin. Katsoimme videovalmentaja Ari Halttusen kanssa kaksi tuntia pelikoosteita marraskuulta, kun peli oli parhaimmillaan. Oli pitkä voittoputki, ja katsoimme pelin elementtejä. Kävimme pari tuntia Jan Lundellin ja Joonas Tanskan kanssa läpi harjoituksia ja kokoonpanoa.

– Pelaajille kerroimme lyhyesti, mitä oli tapahtunut, ja sovimme menneiden olevan menneitä. Omat voimavarat oli suunnattava seuraavan päivän peliin, joka olikin iso tapahtuma. Talviklassikko nosti tunnetta vielä ennestään. Emme puhuneet voittojen määristä joukkueen kanssa sanaakaan. Perjantain treeneissä kävimme videoiden pohjalta muutaman asian läpi ja lauantaina vielä erikoistilannepelaamista. Kun lauantaina peli päättyi, tuntui todellakin siltä, että olin ”back in business.”

Tarkoitatko, sitä, että takana oli niin intensiivinen ajanjakso?

– Kyllä. En taas tiennyt, mikä viikonpäivä on. Kalenteri meni uusiksi sen mukaan, että nyt siinä lukee taas pelipäivä, harjoituspäivä, pelipäivä ja palautumispäivä, eikä maanantaita tai tiistaita.

– Tunsin muut valmentajat vuosien takaa. Halttunen oli ollut mukana Suhosen, (Paul) Baxterin ja ”Aran” aikaan, Lundellin tunsin pelaajana, ja Tanska valmensi junioreissa kun olin valmennuspäällikkö. Pystyimme puhumaan suoraan kaikista asioista, ja toivoin että pystymme näin toimimaan. jos jokin asia mielessä, se on sanottava. Yhteistyön ja avoimuuden mallilla pyritään menemään eteenpäin. Uskon, että he ovat miettineet asioita, joita he minulle tuovat. Se toi hyvän fiiliksen. Oma valmennusfilosofiamme oli valmiina, vaikka emme olleet puhuneetkaan.

”Persoona ohjaa käytännön työntekoa”

Raimo Summasen ympärillä on kuohunut aina, missä päin mies sitten onkaan valmentanut. Kohuista ei jäänyt HIFK:kaan osattomaksi, mutta nyt puikoissa on ainakin julkiselta kuvaltaan täysin päinvastaisella tavalla valmentamista lähestyvä mies. Rindell on leppoisan ulkokuorensa takia tai ansiosta saanut liikanimen ”Kiva-Harri”, jonka mainitsemiselle tammikuussa 60 vuotta täyttänyt Rindell ei jaksa enää edes hymähtää.

Millaisessa henkisessä tilassa olevan joukkueen päävalmentajaksi tulit?

– Olen johdonmukaisesti sanonut, että minun on mahdotonta arvioida sitä, kun en ole ollut pukuhuoneessa. Voimme vaikuttaa vain tulevaisuuteen, vaikka se ”hirveän ” kliseiseltä kuulostaakin. Minulla on käsitys lähtötilanteesta, mutta ei ole mitään syytä, miksi repostelisin julkisesti jotain, missä en ole ollut itse mukana.

Olette kuitenkin täysin erilaiset valmentajat, joten ymmärtänet, että tätä kysytään?

– Olemme kaikki eri persoonia ja persoona ohjaa käytännön työntekoa. Tuota asiaa en kommentoi enempää.

Uskotko, että HIFK haki Summasen tilalle täysin erilaista valmentajaa?

– Ykköskriteeri tälle oli, että pelit eivät sujuneet. Jos ohessa oli jotain muuta, on sitä vaikea arvioida. Nyt pelit eivät kulkeneet niin kuin toivottiin.

”Otteisiin ei saatu tasaisuutta”

Mennään siis kaukalon sisäisiin asioihin. Marraskuun maaottelutauolta peleihin palasi huippuvireinen HIFK, joka voitti 12:sta Karjala-turnauksen jälkeisestä pelistä kymmenen. Otteissa ei kuitenkaan ollut jatkuvuutta, ja esimerkiksi helmikuun kahdeksasta pelistä joukkue saalisti vain seitsemän pistettä.

Samalla koko kauden ajan ”Nordiksen” ovat käyneet valtavalla tahdilla, kun pelaaja toisensa jälkeen on kantanut varusteensa joko HIFK:n koppiin tai sieltä ulos.

Miksi näkemyksesi mukaan HIFK:n peli ei kulkenut?

– Kausi on ollut rikkonainen. Uusia pelaajia tuli poikkeuksellisen paljon. Joukkueen sisäinen hierarkiakaan ei lähtenyt kulkemaan. Koimme ikäviä takaiskuja kuten Tony Salmelaisen lopettaminen ja Matti Kuparisen loukkaantuminen. Salmelaiselle oli suunniteltu iso rooli, ja Kuparisesta kaavailtiin ykkössentteriä. Nämäkin asiat rikkoivat hierarkiaa. Monissa peleissä oli hyviä jaksoja, mutta nykyliigassa tarvitaan tasaisuutta eikä sitä saatu.

Kenen piikkiin laittaisit valtavan pelaajarumban?

– En osaa sanoa. Lopettamisia ei voitu tietää. Ulkomaalaisista ei saatu irti sitä, mitä halusimme. En halua laittaa kenenkään piikkiin mitään, mutta on iso asia, jos kolme hankintaa ei saa sitä osaa, mikä ulkomaalaispelaajan pitää saada.

– Normaalitilanne olisi, että 4-5 uutta pelaajaa tulee. Harvoin siitäkään määrästä kaikki onnistuvat, mutta harvoin joukkueessa on edes noin isoa myllerrystä. Se on fakta.

Mitkä ovat ne hyvät asiat marraskuun peleistä, joita haluat saada takaisin?

– Pelaaminen oli ilmeeltään ja taistelultaan energistä ja hienoa. Pelaajat ottivat itse ison vastuun, kun lähdimme liikkeelle. Takana on kolmet treenit ja yksi peli, joten on vaikeaa analysoida vielä enempää.

– Minulla on luottamusta ja uskoa siihen, että meillä on vielä voimavaroja, osaamista ja motivaatiota. Se sisäinen motivointi on saatava ulos yksilötasolla ja joukkueena.

”KalPa on erinomainen mittari”

HIFK:lla on jäljellä vielä neljä ottelua ennen kuin Liigan runkosarja päättyy ensi viikon torstaina. Matkaa kuuden parhaan joukkoon on kuusi pistettä, ja säälipleijaripaikassa se on kiinni yhdeksän pisteen marginaalin turvin.

Voitteko vielä nousta kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan kiinni?

– Kaiken täytyisi mennä aivan nappiin. Omat pelit on hoidettava hyvällä tavalla. KalPa on meille siinä erinomainen mittari. Minulla on tunne, että aina HIFK:n ja Jokereiden välisen pelin jälkeen on ollut vaikeaa valmistautua seuraavaan peliin. Takana on iso tapahtuma, mentaalienergiat olivat siellä kiinni.

– Toivon, että saame tuotua energiat huomiseen peliin. Edessä ovat uudet pelit, ja pelit Jokereita vastaan ovat historiaa. Sitä käytiin tänään treeneissä läpi. Treenien intensiteetti oli sellainen, että ajatukset on saatu laitettua oikealla tavalla kohti huomista.

Uskotko, että valmentajanvaihdos tapahtui tarkoituksella myös Talviklassikon alla, jotta sen mahdollinen voitto ja uuden valmentajan tuoman piristysruiskeen vaikutus olisi maksimoitunut?

– En usko. Jos edes toinen viime viikon peleistä olisi voitettu, olisimme varmastikin jatkaneet entisellä valmentajalla. En toki voi olla siitä 100-prosenttisen varma. On tämä toki kova veto HIFK:lta. Omasta puolestani olen iloinen ja ylpeä, että seura uskalsi valita minut.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen