Konkarivahti tietää pudotuspelien salat: ”Kaikki tehtävä on tehty – nyt pelataan!”
Mestiksen tiistaina alkavien pudotuspelien kokeneinta osastoa on KooKoon maalilla torjuva Mikko Rämö.
SuomiKiekko-sivusto tapasi runkosarjan päätöspelin jälkeen 33-vuotiaan lahtelaiskasvatin, joka kertasi jo ajatusten olevan tosipeleissä.
– Nyt kaikki tehtävä on tehty – nyt vain pelataan. Se on niin eri maailma. Sanotaan, että ensimmäistä peliä odotellessa, Rämö kiteytti.
Kouvolalaisryhmän kevään matka alkaa puolivälierissä Jokipoikia vastaan. Vastustaja sopii ainakin 33-vuotiaalle torjujalle.
– Jokipojat on ollut meille paha vastus. Niillä on aika terävä kärki, minkä kanssa pitää olla koko ajan hereillä. Mutta muuten pystytään kyllä vastamaan ainakin samalla tasolla. Sanotaanko, että kun se heidän kärki pelataan pois, sen takana on aika tasapaksua.
Joukkueiden kaikki viisi ottelu runkosarjassa olivat tasaisia. Jokainen ottelu päättyi kotivoittoon.
– Kotona pelattiin ihan hyvin heitä vastaan, mutta vieraissa oli vähän opettelemista. Tiukkaa vääntöä tulee nytkin, Rämö ennusti.
Korostuuko kotietu?
Siinä mielessä voikin nähdä KooKoon saaman kotiedun olevan tärkeä etylyöntiasema ennakkoon mielenkiintoiseen sarjaan.
– Ainahan se on tärkeää, että saa aloittaa kotona. Se valmistautuminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse ottaa reissupäiviä heti lähtöön.
– Ensimmäisen ottelun merkitys on kuitenkin aina suuri. Siinä katsotaan se sotavarustus, millä mennään. Ja sitten ruvetaan taistelemaan niillä pienillä millimetreillä, että kumpi sen voittaa.
Tiistaina alkava sarja on myös Rämölle poikkeuksellinen. Kahdeksan viikon poissaolo kesken kautta tuo erityislatauksen kevään tosipeleihin.
– Tämä kausi on ollut aika poikkeus. En muista olleeni noin kauaa sivussa kesken kauden. Joten sitä on saanut hakea vähän terää näihin peleihin.
– Mutta kyllähän näitä varten tätä hommaa tehdään. Kyllä sitä on aina tässä vaiheessa pieni kutina mahassa, Rämö kiteytti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?