KHL-seura neuvottelee Anaheimin Sami Vatasen kanssa
Metallurg Novokuznetsk haluaa Anaheim Ducksin Sami Vatasen riveihinsä.
Metallurgilla on Vatasen KHL-pelaajaoikeudet ja mikäli Vatanen ei mahdu pelaamaan NHL:ssä, voidaan Leijona-pakki nähdä KHL:ssä. Asian vahvistaa novokuznetskilaisseuran urheilujohtaja Valeri Zelepukin.
– Nyt neuvottelemme meitä kiinnostavien jääkiekkoilijoiden kanssa. Esimerkkinä vaikka Anaheimin puolustaja Sami Vatanen. Tämän suomalaisen KHL-oikeudet ovat Metallurgissa, Zelepukin sanoo seuransa verkkosivuilla.
– Mutta kuten tiedätte, monet pelaajat haluavat kokeilla ensin NHL:ssä. Ja vasta sitten he tulevat KHL:ään. Jos Vatanen ei pääse pelaamaan NHL:ssä, hän on periaatteessa suostunut tulemaan Novokuznetskiin.
Vatanen oli sitkeiden kauppahuhujen kohteena ennen maaliskuun NHL-siirtotakarajaa. Vatasen asema Anaheim Ducksissa on ollut hankala. Sotshissa huikeita otteita esittänyt ja olympiapronssia napannut Vatanen ei ole viime aikoina mahtunut Ducksin pelaavaan kokoonpanoon.
Vatasta ei ole nostettu NHL:ään, kuten eilen kerrottiin. Vatanen sen sijaan oli Orange County Registerin Eric Stephansin mukaan testaamassa kuntoaan Ducksin harjoituksissa.
Vatanen on kärsinyt alavartalovammasta ja eikä ole pystynyt pelaamaan AHL:ssä sitten maaliskuun ensimmäisen päivän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!