Joni Ortio Calgaryn ykkösvahdiksi pikavauhtia – ”En mä tänne kattelemaan tullut”
Joni Ortion kausi Pohjois-Amerikassa on ollut värikäs. Alkukaudesta farmin farmiin, Alaskaan, lähetetty turkulaismaalivahti on Reto Berran kauppaamisen ja Karri Rämön loukkaantumisen myötä noussut kuukaudessa farmista upeiden otteiden myötä Flamesin ykkösvahdiksi.
– Ei kyllä ollut ihan päällimmäisenä mielessä syksyllä, kun lähdin Alaskaan, että pelaan tällä kaudella NHL:ää. Nyt on yksi tavoite saavutettu, kun on päästy NHL:ään, mutta en mä tänne kattelemaan ole tullut, vaan pelaamaan, Ortio sanoo SuomiKiekko-sivustolle Vancouverissa.
Eikä Ortio, 22, todellakaan ole tullut NHL:ään vain katselemaan. Viidestä ensimmäisestä ottelusta toki vain kaksi on päättynyt voittoon, mutta hyvät tilastot puhuvat turkulaisvahdin vakaan tason puolesta. AHL:ssä läpi kauden loistanut Ortio ei ole ottanut painetta ykkösvahdin virasta.
– Ei tunnu yhtään että olisi väärässä paikassa. En mä tätä yhtään eri tavalla ajattele kuin viime kaudella pelejä HIFK:ssa. Sama peli se on täällä ja kiekko saman kokoinen. Kyllä mä oon valmis pelaamaan jos luottoa vaan tulee, Ortio vakuuttaa.
Ja luottoa tulee. Calgary kauppasi siirtorajan umpeutumisen kynnyksellä sveitsiläisvahti Reto Berran Coloradoon vaihdossa toisen kierroksen varausvuoroon, mikä on suora luottamuksen osoitus Ortiolle.
– On se sitäkin. Jos ne ei muhun luottaisi, niin ei Berra täältä mihinkään olisi liikahtanut. Nyt olen aloittanut neljä peliä putkeen, kyllä siitäkin jonkun viestin saa. Kivempihan se on reenata ja pelata, kun on luottoa.
Rahaa pankkiin
Ortio on myös siitä harvinaisessa tilanteessa, että todella harvoin vasta 22-vuotias maalivahti nostetaan NHL:ssä selkeästi ykkösvahdiksi, vaikkakin Rämön loukkaantumisen vuoksi osin. – Antaahan se itseluottamusta, kun pääsee pelaamaan. Matkaa on toki jumalattoman paljon vielä ja niin tässä kohtaa kuuluukin olla. Joka päivä pyritään oppimaan jotakin uutta. Kiva, kun saa pelejä alle. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, Ortio toteaa. Tiistaiaamuna Calgary hävisi kotonaan Los Angelesille lukemin 2-3. Ortiolle kirjattiin ottelussa 20 torjuntaa. Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa