Suomen Sotshi-pakki: ”Saa nyt nähdä, onko nämäkään Teemun viimeiset”
Anaheim Ducksin suomalaispuolustaja Sami Vatanen osallistuu Sotshissa uransa ensimmäisiin olympialaisiin.
NHL:ssä ensimmäistä kokonaista kauttaan pelaava Vatanen on ensimmäisestä olympiakomennuksesta sopivasti innoissaan.
JYP-kasvatin intoa ei myöskään vähennä mahdollisuus edustaa Suomea olympiatasolla lapsuuden idolien, kuten Teemu Selänteen kanssa.
– On mahtava kokemus päästä Teemu ja muiden kokeneempien jätkien kanssa tuollaiseen turnaukseen. Antaa itsellekin lisämotivaatiota, kun nää voi olla viimeiset kisat heille. Sitä haluaa antaa kaikkensa, että jätkille jäis hyvä maku, Vatanen sanoi SuomiKiekko-sivustolle Anaheimissa viime viikolla.
– Toisaalta saa nyt nähdä, onko nääkään Teemun viimeiset. Aina se on puhunut, että nyt loppuu, mutta eipä oo näkynyt, Vatanen nauraa.
Selänne kisoissa, Vatanen 1-vuotias
Selänne on lapsesta asti Vataselle jonkinlainen esikuva. – Totta kai on ollut. Kaikki sitä silloin lapsena seurasi, ja sitä kautta varmaan itsellekin Ducks tuli lempijoukkueeksi, kun Teemu on täällä niin kauan pelannut. Ja nyt, kun on vielä päässyt tutustumaan Teemuun, niin on kyllä helkatin hieno mies. Ei pahaa sanaa voi sanoa, Vatanen kehuu. Selänne pelasi ensimmäisen olympiaturnauksensa jo talvella 1992, kun Vatanen oli yhden vuoden ikäinen. Vatasta Selänteen olympiahistoria hymyilyttää. – Kuudet kisat ovat kyllä aivan uskomatonta. Miten joku pystyy vetää kuudet ja kun katsoo, millä tasolla mies edelleen pelaa. Paljon on saanut tehdä hommia, että on tuollaiseen kyennyt. Huikeeta, Vatanen pyörittelee. Tommi Seppälä, Los Angeles Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispelaajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa